Ei kannata juoda kahvia työpöydän ääressä, jos kirjoittaa sellaisia juttuja, että ne naurattavat itseä. Äsken ajattelin, millaisella vertauksella kuvailisin yhden pokkarihahmon typerää ilmettä. Olin juuri kulauttanut kahvia mukista ja purskautin sen suustani. En onneksi suoraan läppärille, mutta kyllä sinnekin pari pisaraa lensi. Ja irtonäppikselle, loistavalle Magic Keyboardilleni. Ja uudelle kameralleni, jonka ostin parin kuukautta sitten. Se oli pöydällä eikä suojassa kameralaukussa, koska otin eilen illalla kuvia upeasta auringonlaskusta.
Olen kyllä aika yksinkertainen ihminen, kun huvitun helpoiten omista ajatuksistani. Muiden tuottaman humoristisen viihteen suhteen olen hirveän kriittinen. Syytän huumoriviihdettä usein alkeelliseksi, vaikka se alkeellinen taidan kyllä olla minä itse. (Mikä muiden tekemä minua naurattaa? Siskonpeti lähes aina. Ja Ihmisten puolue, Sunnuntailounas, Sipoon herttua ja Etsijät. Seinfeld aika usein. Derry Girls.)
Haluaisin kirjoittaa tänne kaikenlaista Kirjavan kulmauksen Enniin liittyen, mutta on pakko malttaa ja keskittyä töihin, joita riittää. Niitähän riitti siis ennestäänkin kiireeksi saakka, kun olin ottanut töitä ihan normaalin kuukauden verran, mutta lomailun takia työviikkoja on vain kolme. Tiistaina tuli vielä yksi tekstitilaus, jolle on vaikea sanoa ei, enkä minä tietenkään sanonut. Tuttu, pitkäaikainen ja tärkeä yhteistyökumppani. Ja kiire olis matskulla, niin kuin kaikilla firmoilla tammikuussa. Vanha pitää summata ja uutta saada tulille. Ja minä olen siinä isossa koneistossa pikkuruinen mutteri tai ruuvi.
Mutta siis näin hienoa auringonlaskua minä kuvasin, ja siksi uusi kamera sai kahvia. Onneksi linssinsuojus oli paikoillaan.
palavarakkaus 