Otsikon sanat tuntuvat monista varmasti tutuilta — aivan, ne ovat Sara Siipolan Paskana-hitistä, joka tuli euroviisukarsinnoissa toiseksi. Minun puolestani se olisi voinut vaikka voittaakin. Esitys oli hieno ja fanitan kappaleen sanoja, jotka ovat ihanan melodramaattiset.
Niin, viittaan tässä nyt eiliseen postaukseeni: Ennikin on Kärsimysnäytelmässä ihan paskana. Jos ei sitä tunnetilaa yhtään ymmärrä, niin kaipa se sitten tuntuu vain lapselliselta. Ja sitähän se tavallaan onkin, aivan kohtuutonta ja naurettavaa, mutta sillä hetkellä kokijalleen myös täyttä totta, vaikka muut ihmiset kuinka yrittäisivät herätellä.
Joitakin Paskana-laulun sanat tai Kärsimysnäytelmä Käpylässä eivät kai sitten naurata yhtään. Ehkä he ovat samoja ihmisiä, joiden mielestä Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä ja Vailla henkilökohtaista vastuuta ovat rankkoja kirjoja. Sellaiseen näkemykseen olen Kirjallisuuden ystävien Facebook-ryhmässä törmännyt ja yllättynyt. Minä hirnuin hervottomasti niitä lukiessani.
Ehkä minussa ja minun viistossa huumorintajussani on vikaa. Katsotaan, osaanko luovia kolmososassa lähemmäs keskivertolukijan ymmärrystä.
Jokainen kokee lukemansa niin eri tavalla. Hiljattain luin samasta kirjallisuuden ystävien ryhmästä, miten joku pyysi suosituksia kevyestä luettavasta. Joku ehdotti Jojo Moyesia ja toinen Anni Kytömäkeä (!). Teki mieli kysyä jälkimmäiseltä perusteluja. Tai kuittina hänelle ehdottaa Olli Jalosta, sillä jotenkin tuli taas sellainen olo, että luokitellaanko naisen kirjoittama kirjallisuus helpommin kevyemmäksi kuin miehen.
palavarakkaus 