Kiitos lukijoille

wpressWordPress ystävällisesti muisti bloggaajaa vuosiraportilla. Perustin blogini kesällä, ja sitä on luettu yli tuhat kertaa. Hiukan järkytyin. Vähän samalla tavalla kuin aina silloin, kun joku tuttava kertoo kasvokkain lukevansa blogiani. Tekee mieli sanoa, että voi ei, älä nyt haaskaa aikaasi 🙂 Alkaa hävettää, että täällä on vain tällaista tyhjänpäiväistä jorinaa. Pitäisikö bloggaajaminän tehdä uuden vuoden lupaus – enemmän substanssia postauksiin? Ainakin voin yrittää…

Lukijoita on näiden kuukausien mittaan ollut 14 eri maasta. Pahoin pelkään, että ulkomailta tulleet lukijat ovat etsineet tanskalaista valokuvaaja-kaimaa tai sitten niitä tuhmia videoita.

Kirjoitushommat ovat edelleen lomasella. Romantiikan kirjoittaja osti tänään alesta uuden pöytäliinan. Kuosi ei liene suuri yllätys 🙂 Tämä on siis Finlaysonin Onni, uustuotannossa, alkuperäinen on vuodelta 1973.

IMG_20151230_115134

Mainokset

Uusi vuosi luonnosasteella

kalenteri

Tammikuustani on tulossa niin työteliäs, että hiukan hirvittää jo. Samalla olen innoissani, sillä saan iskeä kiinni tosi mielenkiintoisiin projekteihin. Yksi niistä alkaa parin viikon päästä ideointityöpajalla. Sitä ennen on syytä saada Timantti-pokkari hyvään vauhtiin, sillä sen palautus on helmikuun viidentenä päivänä.

Toivottavasti lapsi ei sairastu. Toivottavasti osaan jaksottaa työt järkevästi. Toivottavasti pursuan ideoita ja energiaa siinä kohtaa, kun niitä tarvitaan. Tällaisissa mietteissä silmäilen juuri korkatun paperisen kalenterini (Suomen Rauhanpuolustajien julkaisema Solidaarisuuskalenteri) ensimmäisiä viikkoja ja niihin piirreltyjä deadlineja.

Joskus monta vuotta sitten haastattelin Eppu Nuotiota, joka kertoi kirjoittavansa aina montaa eri juttua rinnakkain. Hän ei tuijottanut ruutua käsi poskella inspiraatiota odottaen, vaan kertoi taktiikkansa olevan ”tiedosto kiinni ja toinen auki”. Joku teksteistä lähtee aina rullaamaan.

Tätä olen yrittänyt toteuttaa itsekin: että kirjoittamiseen varatun ajan käytän oikeasti siihen. Jos sattuu, että mitään tekstiä ei kerta kaikkiaan synny, teen ainakin taustatyötä jotain kirjallista projektia varten.

Joulu alkaa olla ohi. Kirjoitin jotakuinkin sen mitä aioinkin, mutta en lukenut. Sänkyyn on tullut raahauduttua niin umpiväsyneenä ja kamaliin kellonaikoihin, että olen hetken raahannut Riikka Peloa mukanani kuin vanhaa kamiinaa. Lukenut joka lauseen kahteen kertaan ja tajunnut, ettei tätä kirjaa saisi lukea puoliunessa. Samasta syystä en ole vielä tarttunut ystäväni novellikokoelmaan. Zombilukija tekee tekstille vääryyttä.

Makea hetki

enkelisuklaa

Viihdekirjoittajan joululoma loppui eilisiltana, kun aloitin Lääkäri-pokkarin oikolukemisen. Kuten olen tainnut jo monesti todeta, niin näin on juuri ideaalia, että teksti on valmistunut ainakin muutamaa päivää aiemmin. Kun virkkeet eivät ole enää tuoreina muistissa, ne pitää oikeasti lukea, ja silloin silmät poimivat tekstistä lyöntivirheet ja töksähtelyt. Suuria sammakoita ei tällä(kään) kertaa vastaan loikkinut.

Valmis tarina, joka on Lääkäri-pokkari 3/2016 eli ilmestyy maaliskuussa, lähti äsken sähköpostilla Kolmiokirjalle. Ja voi kuulkaa, se on hyvä! Niin, olen tässä vaiheessa taas: törkeän tyytyväinen itseeni. Palkitsen itseäni Enkeli-suklaapatukoilla, ja uuden Timantti-pokkarin juonikin on jo jotakuinkin hahmoteltu päässäni.

Näinkin se monesti menee: kun pokkariteksti kulkee viime metrejään, rinnalla laukkaa uusi tarina. Toinen on siirtynyt jo kokonaan päästä sormenpäihin, joilla sitä tikuttaa melkein mekaanisesti tekstiksi. Ja siellä päästä vapautuneessa lokerossa on jo uusia asukkaita, joiden elämän saan laittaa kammottavalla tavalla solmuun, mutta mikä ihaninta, myös selvittää ja tehdä suloiseksi.

Valmista tuli taas

Lääkäri-pokkarin loppuluku valmistui tänään, sopivasti ennen joululomaa. Jäljelle jäi vain oikoluku ja muutamien lukujen nimeäminen.

Voi miten herkkää pääparilla onkaan viimeisillä sivuilla! He pelkäävät kummatkin olevansa heikoilla jäillä hivuttautuessaan toisiaan kohti. Tykkääköhän se, eikö se tykkää, tajuaako se, että minä tykkään… Ihan liikutuin taas. Omasta tekstistäni, joka kertoo itse keksimistäni ihmisistä, kyllä. Ehkä olen niin taitava kuvaamaan tunteita. Tai sitten olen höhlä. (Rastita mielessäsi oikea vaihtoehto.)

Erilaiseen romantiikan nälkään

”Suomesta on pitkään puuttunut tasokas, romanttinen lukemistolehti. Ursula on perustettu täyttämään tämä tarve. Lehdessämme kukkivat niin romantiikka, huumori kuin jännityskin – tietysti spekulatiivisen fiktion laajoissa kehyksissä.”

Jokin aika sitten törmäsin Osuuskumman sivuilla Ursulaan, jossa on siis hiukan erilaisia romanttisia novelleja. Uusin lehti on ilmestynyt kesäkuussa ja on luettavissa nettisivuilla pdf-muodossa, niin kuin aiemmatkin numerot. Novelleja on kahdeksan.

Luin pari ensimmäistä tarinaa ja taidan lukea lisääkin, joskus kun on aikaa ja kun taas muistan. Nimimerkki Elisabeth Sarantin Emilie ja rautahevonen oli varsin viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu novelli.

Siitähän sattuneesta syystä rohkenen olla eri mieltä, että Suomesta on puuttunut tasokas, romanttinen lukemistolehti 🙂 Mitenkähän moni pokkareita hömppänä pitävä luulee, että niissä eletään jossain menneessä maailmassa tai kummallisissa unelmahöttökuplissa? Vakuutan, että kirjoittamissani Timantti- ja Lääkäri-pokkareissa eletään vahvasti tätä päivää, suomalaista todellisuutta, niin miljöiden, henkilöiden kuin arvojen ja asenteidenkin osalta.

Niin, Ursulaan liittyen vielä: luin tosiaan vasta kaksi novellia kahdeksasta, mutta niiden perusteella sanoisin, että ne tosiaan tyydyttävät vähän erilaista romantiikan nälkää kuin vaikkapa Kolmiopokkarit. Kannattaa kokeilla molempia!

Busted!

Puolitoista lukua ja noin 4000 sanaa, sen verran puuttuu Lääkäri-pokkarista. Tarina on sellaisessa vaiheessa, ettei sitä malttaisi millään jättää käsistään. Kumma juttu, mutta kirjoittaminen toimii tässä suhteessa samalla tavalla kuin lukeminen. Liian jännää, pakko jatkaa!

Joskus pokkarille tulee hyvä nimiehdotus heti tarinaa suunnitellessa, joskus oivallus tulee matkan varrella. Tämä tapaus on ensin mainittuja. Työnimi on Prinssi Ruusunen, ja toivon sen pääsevän kanteen saakka.

Pokkarissa ei ole valelääkäriä, mutta kyllä yhtymäkohtia tänään alkaneeseen oikeudenkäyntiin. Vaikuttaa siltä, että tuo syytettynä oleva mies on leikkinyt muiden ihmisten hengellä ja terveydellä tavoitellessaan itselleen taloudellista hyötyä. Samaa ovat tehneet Lääkäri-pokkarini pahikset, jotka jäivät tänään kiinni.

Kaunis pino

Tässä niitä nyt on, uunituoreita Timantti-pokkareita oikeissa kansissa! IMG_20151217_154610Juhlavalta tuntuu, ei voi mitään.

Ensimmäinen kierähti jo kirjekuoreen ja lähti joulutervehdykseksi entiselle työkaverille. Hän on juuri se lukija, jolta saan aina ihanaa palautetta pokkareistani ja joka jaksaa uskoa, että vielä joskus kirjoitan koviin kansiin.

Töitäkin pukkasi taas lisää, markkinointiviestintää. Tälle asiakkaalle olen kirjoittanut vuosikausia jos minkälaista tekstiä, lehdistötiedotteista ja asiallisista esitteistä hassutteleviin runoihin. Yrityksen tuotteet ja maailma ovat tuttuja ja rakkaita, tuntuvat hyvin omilta.

Joulunakin luen ja kirjoitan

Joulusiivo: tekemättä. Jouluruuat: täysin miettimättä. Joululahjat: vaiheessa nekin. Joulukortit: no jotain sain lähetettyä joo. Varmasti joku unohtui ja tietenkin loukkaantuu.

Joulukirjoittaminen on sen sijaan selvillä: viimeistelen Lääkäri-pokkarin. Joululukeminen myös, sillä lainasin kirjastosta Riikka Pelon Finlandia-palkitun Jokapäiväinen elämämme -romaanin. Lisäksi olen luvannut lukea ja kommentoida erään ystäväni käsikirjoitusta novellikokoelmaksi. Sitä lukukokemusta odotan innoissani, sillä kokoelman idea on mielestäni superhieno. Vahinko, etten voi kertoa siitä mitään, ettei joku varasta sitä 🙂

Olen muutamia kertoja ennenkin saanut lukea tuttavieni fiktiivisiä kässäreitä. Se, että antaa julkaisemattoman tekstinsä toisen luettavaksi, on iso luottamuksen osoitus. Ainakin minulla kynnys on siinä korkea. Tuntemattomilta ihmisiltä tuleva palaute omista teksteistä on jossain määrin helpompaa ottaa vastaan kuin tuttujen. Kaikki mitä siinä tilanteessa sanotaan, tuntuu hyvin henkilökohtaiselta ja peilautuu väkisinkin yhteistä historiaa vasten. Kun kirjoittaja ja lukija eivät tunne eivätkä näe toisiaan, on olemassa vain teksti. Se on yksinkertaista molemmin puolin.

Kirjoittavilla ihmisillä on lähes poikkeuksetta lukevia ystäviä, joten heillä on yleensä esilukijoita helposti saatavilla. Minä olen ajatellut, että minua pyydetään kommentoimaan tekstejä nimenomaan siitä näkökulmasta, että kirjoitan ja editoin työkseni. Niinpä olen usein ottanut kantaa tekstin rakenteeseen, kieleen ja käsikirjoituksen tekniseen puoleen. Se ei ole ollut kaikille mieleen.

Monta vuotta sitten neuvoin erästä dekkaristia karsimaan kiharaista kieltään. Virkkeet olivat pitkiä ja polveilevia. Henkilöidet repliikit pursusivat kielikuvia ja sutkauksia, osa hyvin onnistuneita ja osa vähemmän. Minulle tuli tekstistä janoinen ja hengästynyt olo jo parin sivun jälkeen.

Vetosin klassiseen Kill your darlings -ohjeeseen ja ehdotin, että kannattaa karsia rönsyjä, niin jäljelle jäänyt teksti saa lisää tehoa. Kirjoittaja läiskäytti käsikirjoituskansion kiinni loukkaantuneena. Vai oli hänen kielensä minun mielestäni huonoa! Änkytin etten ollut lainkaan sitä mieltä, olin vain ehdottanut, miten siitä voisi saada vielä parempaa. Ja että kyse oli vain minun vaatimattomasta mielipiteestäni.

Myöhemmin tajusin, ettei tuo kirjoittaja ollut pyytänyt kommentteja siksi, että halusi muokata ja hinkata käsikirjoitustaan paremmaksi. Hän oli sitä mieltä, että se oli valmis ja täydellinen ja halusi vain kuulla minultakin, että näin oli.

Lehdistä kirjoiksi

IMG_20151215_190106Ensimmäinen uudistunut Kolmiopokkari kolahti tänään postiluukusta. (Siis todella kolahti, sillä joulupostin suuresta määrästä rasittunut postinkantajaressu tunki meille lähetyksiä koko lailla raivokkaasti.) Uudistus on ulkoasussa: aiemmin lehtinä ilmestyneet pokkarit ovat nyt kirjoja, nidottuja pokkareita.

Joulukuun numerot ovat tuplia, eli tarinoita on yhdessä niteessä kaksin kappalein. Nyt ilmestyi Lääkäri. Timantin vuoro on joulun alla, ja siihenhän toisen tarinan on kirjoittanut Sara Storm.

 

 

IMG_20151215_190251

Luin tämän mainostekstin ja jäin miettimään, onko päähenkilö Anniina tavis. Kyllä kai hän on – hän työskentelee marketin infopisteessä, asuu hiukan epämääräisessä vuokratalossa ja haluaisi omistaa hoikemman vyötärön. Mutta oman tiensä kulkija hän ehdottomasti on ja persoonaltaan perinteisestä pokkarisankarittaresta poikkeava.

”– Inkeri väitti sinun silmiäsi ruiskukan värisiksi. Joko tämä valaistus hämää, tai sitten hän on väärässä, Anniina selvitti.
– Vai niin. Ystäväsi sitten ilmeisesti on kiinnostunut ihmisten silmien väristä.
Vain hyvännäköisten miesten, Anniina selvensi. – Inkeri oli sinusta tosi innoissaan. Oletko sinä vapaa?
Miehen silmät muljahtivat taas ja kasvoilla käväisi erikoinen ilme. Anniinaa olisi kovasti kiinnostanut tietää, mitä hänen mielessään todella liikkui. Se oli luultavasti paljon mielenkiintoisempaa kuin se, mitä hän päästi suustaan.
– Olen vapaa, krhm, Frans ryki. – Kuule Anniina, minulla on huomisiltana tupaantuliaiset. Tarjolla on vähän ruokaa ja juomaa ja paikalla muutama minun kaverini. Olisin tosi iloinen, jos sinäkin tulisit.
Niinkö? Miksi? Anniina ihmetteli ja muisti, mitä Inkeri oli sanonut: että Frans vaistosi hänessä hengenheimolaisen. – Pidätkö sinä minua omituisena?
Nyt mieheltä pääsi jonkinlainen pärskähdys, ennen kuin hän sai naurunsa tukahdutettua.
– Naura vaan, en minä loukkaannu, Anniina kehotti.
En minä pidä sinua omituisena, vaan mielenkiintoisena, Frans sanoi ja ilmeisesti huomasi Anniinan epäluulon, sillä lisäsi nopeasti: – Naapurina. Mielenkiintoisena naapurina. Olisi mukava tutustua.”

 

Lääkärissä on 22147 sanaa

Tuo saldo tarkoittaa, että noin kaksi kolmasosaa pokkarista on kirjoitettu. Jäljellä on kolme lukua, joihin sisältyy vielä yksi dramaattinen käänne ja sitten lemmekäs loppuhuipennus. Sankaritar on juuri tiedostanut omat tunteensa sankaria kohtaan ja on hämmentynyt: onko hänellä lupa niihin? Hän soimaa itseään eikä usko saavansa vastakaikua. Niin, nyt on se kohta tarinassa, kun hän riutuu ja rimpuilee tunteitaan vastaan.

Pokkaristi itse rimpuilee jouluntuloa vastaan. Miten se nyt taas näin pian kolkuttelee ovella ja miksi kaikki on taas tekemättä – kortit ja lahjat ja… Ostan sellaisia lahjoja, joita itsekin toivoisin: ei mitään sellaista, jolla on suuri riski päätyä hyllylle keräämään pölyä. Pari läheistä saa minulta aineettomia lahjoja, kuten Long Playn vuositilauksen (juttuarkiston saa nyt joululahjatilauksen mukaan vain kympillä!) ja Museokortin.

Huomenna aion ryhdistäytyä ja rynnätä jouluostoksille ihan fyysisestikin.IMG_20151214_123553 Yritän suosia suomalaisia käsityöyrittäjiä ja tuottajia ylipäänsä. Aion hamstrata luksussuklaata, käsintehtyjä saippuoita ja tuoksuvia teepakkauksia. Niiden kanssa paketteihin pääsee tietysti myös Sara Stormin pokkareita.