Kalenteri täyttyy taas

lumisade.jpgLähikuukausien työkuviot selkeytyivät vauhdilla: ensin lupasin kirjoittaa Nyyrikkiin toisen jatkokertomuksen, sitten kilahti meiliin kutsu asiakaslehden suunnittelupalaveriin. Jep, teen siis edelleen lehteä, mikä on oikein mukava juttu. Niin kuin monesti olen todennut, pääosin nautin tästä yksinäisestä työskentelystäni, mutta haastattelumatkat kaksi kertaa vuodessa ovat kivaa vaihtelua. Uudet ihmiset ja maisemat tuulettavat päätä ja poikivat aineistoa ja ajatuksia muihinkin projekteihin.

Nyt en voi ennen toukokuuta luvata enempää isoja töitä. Näissä asioissa jylläävän lainalaisuuden mukaan puhelimeni / sähköpostini tosin kilkattaa ihan kohta ja joku tarjoaa jotain houkuttelevaa hommaa ja minä sulan suostuttelun edessä ja kohta on taas kiire…
No, vielä ei ole. Nyt ihmettelen kuin taikaiskusta alkanutta lumipyryä, juon kahvia ja mietin, mihin toimeen tänä aamuna tarttuisin. Taidan palastella päivän kolmeen osaan: yhden jyvitän nuortenromaanikäsikselle, toisen Nyyrikkiin aikomalleni novellille, kolmannen kirjoituskurssin kotitehtävälle.

Mainokset

Näin jäätiin henkiin

Ilmassa on suurta helpotusta: Pokkari palautettu eilen (pitkästä aikaa) täysin aikataulussa. Kirjoituskurssi aloitettu. Etukäteen ajattelin, että luultavasti tuollaisella kurssilla on hyviä tyyppejä, ja olihan siellä. Tajuttoman lahjakkaita ihmisiä. Parissakymmenessä minuutissa he väsäsivät uskomattomia tekstejä (itse puristin kynää ja sain aikaan kökköä, jota en olisi millään kehdannut lukea ääneen) ja sitten esittivät ne selvästi joka hetkestä nauttien. Yksi lauloi, toinen räppäsi, kolmannella oli hieno koreografia. Minä ihailin heitä niin, että hädin tuskin muistin kadehtia.

Nyt on hiukan kumma olo, kun ei olekaan kiire. Olen koko aamun hoitanut kaikenlaisia pikku hommia, jotka ovat jääneet rästiin viime päiviltä, ja vielä niitä riittää – uusi verokorttikin pitää tilata, kuulun niihin, jotka saivat väärän. Mitään etuuksia en saa, mutta palkkani tulee useammasta paikasta, ja verottaja oli laskenut tulorajaan mukaan vain yhden niistä.

Päivän Hesarin otsikko: ”Töissä on nyt kysyntää taitaville kirjoittajille.” Jaa-a – mitenkähän sen kysynnän saisi suunnattua tännekin päin? Kevään kalenterini nimittäin näyttää vielä aika tyhjältä. Seuraava pokkarin deadline on vasta toukokuussa. Näytelmää on kevään aikana ehkä viilattava ajankohtaisuuden näkökulmasta. Mainostoimiston kanssa on projekteja kesken, niihin liittyen laitan meilikyselyä tänään.
Suuri kysymysmerkki on edelleen, teenkö seuraavankin numeron sitä asiakaslehteä, jonka juttuja olen nyt pari vuotta kirjoittanut. Siihen kuluu noin yhden kokonaisen kuukauden työpanos, joten asian olisi syytä selvitä pian.
Ja – nyt, juuri nyt minulla olisi aikaa tarttua nuortenromaaniini. Avaan tiedoston lounaan jälkeen ja katson, lähteekö tarina kulkemaan. Toisena vaihtoehtona on kirjoittaa Nyyrikkiin novelli, johon sain idean tosielämän tapahtumista viime päivien aikana. Ehkä se on kirjoitettava ensin, koska se tahtoo niin kovasti tulla. Katsotaan.

Missä paholainen asuu

paholainen

Paholainen asuu myös Hattulan keskiaikaisen kirkon seinällä.

Lääkäri-pokkarini on enää oikolukua vailla. Eilen kirjoitin viimeistä lukua, ja poikkeuksellisesti minulla oli hiukan vaikeuksia sen kanssa. Yleensä tarinan viimeiset käänteet ovat olleet selvillä pitkän aikaa, jopa alusta saakka ja välillä repliikkejä myöten valmiinakin. Nyt en heti hahmottanut, miten sen lopullisen paketoinnin teen. Piti oikein pysähtyä miettimään, mitkä kaikki langanpäät lepattavat irtonaisina ja miten ne solmin.

Kun olen saanut Lääkärin matkaan, on aika tehdä lista lähiviikkojen muista projekteista. Aion antaa aikaa muun muassa nuortenromaanilleni, taas pitkän tauon jälkeen, vaikka aikomus oli kirjoittaa sitä joka päivä edes parin lauseen verran… No, kirjoittajan elämä on. Jospa nyt saisin sitä eteenpäin isomman loikan kerrallaan.

Luin jokin aika sitten Turun Sanomista arvostelun luokanopettaja Janne Mäkitalon nuortenkirjasta, joka on pojille suunnattu seikkailuromaani. ”Nuortenromaanin uskottavan maailman luomisessa vanha sanonta pitää kuitenkin tavallistakin paremmin kutinsa: paholainen asuu yksityiskohdissa”, arvostelija Jaakko Mikkola kirjoittaa ja mainitsee esimerkkeinä kauneusvirheistä, että 14-vuotiaat ovat puheissaan välillä kovin aikuismaisia ja heidän puheissaan vilahtelee Kekkonenkin. Kritiikki on toki muuten oikein kiittävä.

Liika aikuismaisuus on juuri se sudenkuoppa, johon itse pelkään nuortenkirjaprojektini kanssa putoavani. Lapset ovat lapsellisia ja käyttäytyvät lapsellisesti. Teinit ovat matkalla aikuisuuteen, sahaavat sen ja lapsuuden välissä. Näissä puitteissa pitäisi saada kerrottua uskottavasti se, mitä kirjallaan haluaa sanoa.

Sydämenasioita

wp_001073Google-hakuni ovat viime päivinä sattuneesta syystä liittyneet sydänsairauksiin. Siitäpä mainostajat ovat tehneet sen johtopäätöksen, että minulla saattaa olla sepelvaltimotauti. Kun avaan Facebookin, minulle lävähtää mainoksia, joita en muista nähneeni koskaan ennen: minulle suositellaan sydänterveyden perusteellista kartoitusta yksityissairaalassa. Voisi olla ihan tarpeellistakin, mutta juuri nyt en ehdi. Pitää saada valmiiksi tuo Lääkäri-pokkari ja yksi lyhyempi teksti.
Pokkari onkin jo ihan hyvässä mallissa. Toisiksi viimeinen luku on melkein valmis. Huomenna pääsen loppuhuipennuksen kimppuun, ja keskiviikkona oikoluen ja palautan. Päähenkilö Piritan sydämenasiat ovat vielä pahanlaisesti solmussa, mutta on vielä muutama tuhat sanaa aikaa saada ne selviämään. Olen luottavainen.

Mitä muuta viikkooni kuuluu? Kirjoituskurssin alkaminen. Olen ehtinyt katua jo sen kymmenen kertaa, että ilmoittauduin sinne, mikä on sinänsä aivan älytöntä, koska a) luultavasti kurssista tulee antoisa ja b) jos se ei vaikuta hauskalta/hyödylliseltä, jätän homman kesken – vetäjä tuskin hyökkää rimputtamaan ovikelloani ja kiskoo minua korvasta kurssilleen.

Hyvä flow

img_3774Noin 2/3 Lääkäri-pokkaria on koossa. Aikataulu on pitänyt tähän saakka kohtuullisen hyvin, eilisen saldosta tosin jäi uupumaan muutamia satoja sanoja. Aion viikonloppuna kirjoittaa pari tuntia kumpanakin päivänä, niin maanantaina pääsen jatkamaan hyvistä asemista. Palautuspäivä on keskiviikkona.

Nyt lähestytään jälleen yhtä käännekohtaa tarinassa. Päähenkilö Piritan avioeron harkinta-aika on loppumassa, ja jatkon piti olla selvää pässinlihaa, mutta sitten sairaalaan tuodaan pillit ulvoen tuttu potilas.
Miten ihminen muuttuu käytyään lähellä kuolemaa, ja onko muutos pysyvä? Tämä on seuraavien lukujen heiniä.

Tekstisi on vampyyri

dracula
Kirjailija Riikka Pulkkinen antoi Iltasanomissa (sic) kolme vinkkiä hyvän kirjan kirjoittamiseen. Yksi neuvoista on kronologian rikkominen, jottei lukija tylsisty. Jotenkin havahduin tuohon muotoiluun – että kronologian rikkominen tehdään lukijan palvelemiseksi, hänen lukukokemuksensa parantamiseksi. Minusta kun se on monessa kirjassa tuntunut kiusaamiselta… Ärsyynnyn kun hypellään aikatasosta ja näkökulmasta toiseen niin taajaan, että minulta kestää tajuta, kuka milloinkin on äänessä, onko hän sitä lapsena vai aikuisena, mikä on tapahtumien järjestys jne. Saattaa tietysti olla, että tämä on vain minun ongelmani. Myönnän olevani hidasjärkinen lukija (ja muutenkin).

No joka tapauksessa (ja vaikka en nyt olekaan mikään oikea kirjailija, mutta kirjoittaja kuitenkin): innostuin laatimaan omat kolme ohjettani kirjoittajille.

  1. Muistikirja. Tästä olen tainnut postata aiemminkin. Älä anna ajatusten karata. Hyvillä ideoilla, jotka pulpahtavat mieleen kutsumatta (ja usein olet silloin tekemässä jotain ihan muuta kuin kirjoittamassa tai ideoimassa tekstiä), on taipumus vain käväistä ja hävitä jälkiä jättämättä. Luulet muistavasi ne ylös kirjaamatta, mutta myöhemmin kun yrität palauttaa niitä mieleesi, se ei ehkä onnistu. Yhden hyvän lauseen ympärille voi myöhemmin syntyä kokonainen maailma. Se voi olla otsikko, repliikki, oivallus tyylistä, mitä vain. Vaikka lista siitä, mitä haluat sanoa.
  2. Kirjoita itsellesi, älä muille. Mitä ihmettä minä tällä tarkoitan, pitäähän kohderyhmä huomioida? Eikä pidä. Minä en saa aikaan mitään, jos koko ajan ajattelen, mitkä mahtavat olla lukijan ennakko-odotukset ja toiveet. Kirjoita, niin kuin näet ja tunnet. Teksti on sinun tulkintasi maailmasta. Lukija päättää, onko se kiinnostava. Hän myös huomaa, jos olet kirjoittaessasi teeskennellyt, vain asetellut lauseita peräkkäin, kun sinun olisi pitänyt elää tarinaasi.
  3. Mistä tiedät onnistuneesi? Siitä, että et haluaisi lopettaa kirjoittamista, vaikka teksti on valmis, vaan haluaisit viipyä sen maailmassa. Siitä, että kun päästät irti tekstistä, takkisi on tyhjä ja sinusta tuntuu, ettet varmaan kirjoita mitään enää ikinä, koska mitään sanottavaa ei ole. Hyvä teksti on vampyyri, se imee sinusta veren ja elämän. Onneksi vain hetkeksi.

Traumaattiset pihdit eli taustatyötä

Eilen tein Lääkäri-pokkaria koko päivän, mutta jäin hiukan aikataulun mukaisesta tavoitteesta (yksi kokonainen luku, 3000 sanaa). Syy: luin netissä Duodecimiä, Terveyskirjastoa jne. ja katselin etovia videoita erilaisista leikkaustekniikoista. Ei, minusta ei olisi voinut tulla kirurgia tai leikkaussalihoitajaa. Onneksi on muita, joille ne hommat sopivat.

Tutkiessani mitä kaikkea leikkaussalihoitajan toimenkuvaan kuuluu, Google vei minut Duunitorille. Linkin työilmoitus oli vanhentunut, joten en päässyt lukemaan sitä. Ei hätää, meillä on lisää paikkoja, katso haulla ”hoitajat”, sivulla ehdotettiin. Klikkasin hakua, ja eka tulos oli kalaosaston hoitaja. No, ammattisuojahan on nyt työttömiltä työnhakijoilta purettu. Kohta sairaanhoitajakin voi päätyä kalaosaston hoitajaksi.

Nyt pitäisi iskeä taas kiinni tekstiin. Kirjoitan mieluiten täydessä hiljaisuudessa, mutta nyt harkitsen laittavani radion päälle. Yläkerrassamme on kaksi asuntoa, joista toisessa tehdään lattiaremonttia, ja toisessa kaksi koiraa räksyttää taukoamatta niille remonttiäänille.

Sanan voima

kehitys

Luin kuntopyörää polkiessani joulukuun Kehitys-lehteä (vink vink: tämän Ulkoasiainministeriön lehden saa tilattua paperisena kotiinsa ilmaiseksi, ja monet artikkelit ovat hyvin kiinnostavia). Tässä numerossa on mm. Koko Hubaran haastattelu. Siinä sivutaan kohua, joka syntyi kun Hubara syytti blogissaan Finlandia-voittaja Laura Lindstedtiä kulttuurisesta omimisesta. Hiukan ihmettelin asiaa silloin – ajattelin, että kirjailijan täytyy voida kirjoittaa mistä vain, on eri asia esimerkiksi hyödyntää alkuperäiskansojen kulttuuria matkailubisneksessä. Nyt aloin ymmärtää vähän paremmin, mitä Hubara tarkoittaa. ”Myös kuvitteellisten hahmojen pitää olla uskottavia, sillä mielikuvat jäävät elämään ja osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Sanat ja tekstit tuottavat todellisuutta,” hän sanoo tuossa Kehitys-lehden jutussa. Totta. Erityinen painoarvo on varmasti Suomen merkittävimmän vuotuisen kirjallisuuspalkinnon voittajalla.

Luin myös Iltasanomista (todella nuiva) ja Hesarista (pääosin kiittävä) Maarit Lallin uuden elokuvan arvostelut. Hassu sattuma: Kuudes kerta käsittelee samaa teemaa kuin tekeillä oleva Lääkäri-pokkarini. Päähenkilöt haluavat harrastaa seksiä ilman tunteita, mutta eipä se olekaan niin helppoa. Onhan tuo leffa jossain välissä mentävä katsomaan.
Sitä ennen kuitenkin kirjoitan pokkariani. Tänään mennään luvussa kolme.

Jatkuu…

jatkisJatkis on viikon sana. Olen siis työstänyt yhtä vanhaa tarinaani jatkokertomukseksi markkinointiviestintäkäyttöön. Lisäksi vuoden ensimmäisessä Nyyrikissä alkoi Sara Stormin jatkokertomus Pahaksi merkitty nainen. Se on 12-osainen tarina, jonka ytimessä on anteeksianto. Päähenkilö on tehnyt hirveän ja itsekkään teon: hän on nuorena naisena hylännyt oman pienen lapsensa. Vuosia myöhemmin hän palaa ottamaan selvää, mitä siltoja on vielä mahdollista rakentaa. Helppoa se ei ole.
Yhtenä sivujuonena on päähenkilön äidin kuluttava suhde mieheen, jolla on vakava addiktio. Rankoista asioista on siis kyse. Jossain vaiheessa kirjoittaessani pelkäsin, että liiankin rankoista Nyyrikkiin. Lopussa lukija tietysti palkitaan, jos hän on jaksanut myötäelää Katariinan vastoinkäymisissä sinne saakka.

Tänään kirjoitan täydellä höyryllä Lääkäriä. On syytäkin, sillä deadline on 25.1. Aikaa on juuri sopivasti, mutta ei yhtään liikaa. Nyt ei enää yhtään sairauksia perheeseen, kiitos. Vasta ollaan selvitty influenssan jälkitaudeista ja väsymyksestä.
Onneksi minulla on hyvin varma olo, sellainen, että koossa ovat ainekset vahvaan tarinaan. Silloin teksti syntyy vaivatta ja vauhdilla, ja siitä tavallaan nauttii lukijanakin, samalla kun kirjoittaa. (Vähän kummallisesti ilmaistu, mutta ehkä merkitys käy kuitenkin ilmi.)

Senkin huora!

Täällä me olemme, minä ja Lääkäri-pokkarini päähenkilö Pirita, joka on juuri rikkonut häälahjaksi saadun Myrna-astiaston viimeisenkin kipon kiukuspäissään. Pirita ei enää usko rakkauteen. Hän päättää, ettei jatkossa edes yritä etsiä parisuhdetta, vaan alkaa harrastaa yhden illan suhteita. Mietin juuri, että mitä hänen päätöksestään tuumivat ne ihmiset, joille hän asiasta kertoo? Kannustavatko vai kauhistuvatko he?

Niin, mitenkähän sen asian kanssa tosielämässä on? Itse olen kuullut fiksuna pitämieni miestenkin puhuvan yhden illan suhteita harrastavista naisista huorina, jotka jakavat torttuaan ties kenelle. Kun heiltä on kysynyt, millä nimityksellä he kutsuvat miehiä, jotka jakavat munaansa ties kenelle, he hiljenevät kummastuneina. Jakavat mitä, miten niin, öh, heh… Taustalla on kai se aikansa elänyt ajatus, että seksiaktissa mies ottaa ja nainen antaa.

Mikähän huoran miehinen vastine tässä tapauksessa on, kun ei puhuta prostituoidusta, vaan silkasta halusta seksiä usein vaihtuvien kumppaneiden kanssa harrastavasta ihmisestä? Pukkiko?
Sanokaa ääneen: senkin huora! Ja sitten: senkin pukki! Kuulostaako samalta? Ei minusta.
Pukki on semmoinen hiukan vallaton mies, joka ei voi vieteilleen mitään. Pukki on kyllä tuhma, hyi hyi, mutta häntä on pakko vähän ihaillakin – saahan hän niin paljon naisia.
Entä kuka ihailee naista, joka saa paljon miehiä, nimenomaan seksikumppaneita? Mitä, eikö käsiä oikein nouse?

Minusta tuntuu, että naisen halutaan ajatella kapakassakin olevan etsimässä rakkautta, ihmissuhdetta. Mies saa etsiä muutakin. Se, että naistakin panettaa, on joillekin vielä yllätys, jopa järkytys. Näin se kuitenkin on. Meitä panettaa, joitakin enemmän kuin toisia, ja jotkut ratkaisevat asian harrastamalla irtosuhteita. Minulla ei ole niiden hyödyistä tai haitoista kokemusta, mutta minua raivostuttaa niiden paheksuntaan liittyvä epätasa-arvo. Jos pidätte sellaista käytöstä moraalisesti arveluttavana, se on teidän asianne, mutta ulottakaa paheksuntanne tasapuolisesti kumpaankin sukupuoleen, kiitos.

Kappas, tästähän tuli saarna. Joskus niitäkin syntyy pokkarin sivutuotteina.