Kasseja pakataan. Reissulle lähtee myös antiikkinen MacBookini, jonka reunasta lapseni on vauvana järsinyt palan (ihan oikeasti on) ja jonka akku ei toimi.
Syitä on kaksi: pokkari ei ole ihan niin pitkällä kuin olisin toivonut (noin 13200 sanaa eli vajaa puolet) ja rikosnovellia on yhden lyhyen tiivistyssession jälkeen edelleen 11 sivua (pitäisi olla 6). Uudempaa läppäriäni en voi ottaa, koska sen näytön sarana on rikki, eikä kantta voi näin ollen taittaa kiinni. Jos saan muhkeat veronpalautukset, saatan ostaa uuden. Ehkä.
En tiedä, ehdinkö mitenkään saada rikosnovellia kilpailukuntoon sunnuntai-iltaan mennessä. Ehkäpä en, mutta aina voi toivoa.
Juhlat ovat sunnuntaina. Minä ja lapsi jäämme luultavasti sen jälkeen vielä pariksi päiväksi sukuloimaan. Sen lomassa toivottavasti syntyisi muutama tuhat sanaa pokkaria, niin loppuviikko ei olisi niin kiireinen. Timantin DL on tasan viikon päästä.
Ennen kuin päätin raahata MacBookin mukaan, puoliso ehdotti, että turvaudun kynään ja paperiin. Harkitsin sitäkin hetken, mutta niin se vain on, että ajatus tuntui työläältä. Enhän edes näkisi reaaliaikaisesti, miten sanat kertyvät tiedostoon 🙂
Kun aikoinaan aloitin pokkareiden kirjoittamisen, kirjoitin ne ensin paperille ja sieltä siirsin editoiden läppärille. En enää muista, montako pokkaria kirjoitin noin, ennen kuin aloin kirjoittaa suoraan ruudulle. Tätä miettiessä tuntuu siltä, että vielä tuotakin työtapaa pitää kokeilla – josko siinä olisi jotain arvaamattomia hyötyjä?