Otsikko tarkoittaa sitä, että suoraan äänikirjaksi kirjoitettu Pikkujouludisko tuntuu teokselta eri tavalla, kun sitä voi punnita paperisena käsissään ja käännellä sen sivuja. Juuri nyt voin, koska lainasin sen itselleni kirjastosta. En minä sitä sentään lukemaan ala, koska sattuneesta syystä muistan sisällön aika hyvin. Mutta olen selaillut sitä ja tuntenut suurta hellyyttä. 233 sivua ja kannet, joista tykkään niin kovasti. Miten osasivatkin Sagalla valita just tuon vihreän!
Ja olihan se nyt Hetki, kun lainasin itse kirjoittamani kirjan kirjastosta. Puoliso oli mukana ja nauroi onnelliselle ilmeelleni. Sillä hetkellä tunsin selvästi, mitä elämän pienillä iloilla tarkoitetaan.
Isoihin iloihin kuuluu lapsi, jonka kasvaminen saa välillä haikeaksi. Eilen illalla nukkumaan mennessäni sain kuitenkin huomata, että hän on vielä ihanan pieni, sillä peittoni alta löytyi äidille tehty jekku, jolle nauroin ääneen: hanuriaan esittelevä Lego-ukkeli. Jep, alkeellinen huumorintaju on selkeästi periytynyt!
Nyt ei kuitenkaan auta naureskella enempää paljaille hanureille tai ylipäänsä koomailla, vaan on niputettava maaliskuussa ilmestyvä Timantti-pokkari. Tiedostossa on 27 673 sanaa, palautus on huomenna. Tilanne on siis oikein hyvä tämän työn kannalta, mutta muut hommathan (3 kpl! Tällä viikolla kaikki!) puskevat jo päälleni kuin ahtojää, joten mitä nopeammin pokkari on valmis ja oikoluettu, sen parempi.
palavarakkaus 