Näppäimistö on edelleen putsaamatta, vaikka nyt totisesti olisi syytä tehdä se. Taatusti ovat kirjaimet törkyisempiä kuin Jörkalla. Yskiminen oli pelkkää alkusoittoa, ja tulinkin ihan oikeasti kipeäksi kunnon kuumehorkkaa myöten. Aika monta päivää tuli elettyä appelsiineilla ja särkylääkkeillä. Piipitettyä puolisolle, että onneksi löydät aivan helposti uuden vaimon, jos kuolen tähän ja yhyy. Ihan kiva, että jäin henkiin (siis omasta mielestäni, mieheltä en ole kysynyt).
Maanantaina työkunnosta oli palautunut ehkä 40 %, joten eikun sorvin ääreen. Vasta äsken sain palautettua viimeisen niistä teksteistä, joiden DL oli saikkuni aikana.
Onneksi ei ole uutta tulipalodedistä korventamassa niskaan. Onneksi tajusin perua yhden pokkarinkirjoitusvuoron jo aiemmin. Ihan kuin olisin arvannut, että kyllä tässä joku tautikin tulee vielä kärsittäväksi.
Yksi palautetuista teksteistä oli pokkari. Kirjoitin sen viimeisen luvun toipilaana, ja kun olin laittanut käsiksen eteenpäin, minua jäi vaivaamaan ajatus siitä, että tarinaan jäi jonkinlainen sauma. Että kirjoittajan vire oli ennen ja jälkeen sairauden niin erilainen, että se pakostikin näkyy tekstissä. En tiedä, onko se vain minun kuvitteluani. Kun olen saanut vähän etäisyyttä kirjoittamaani, yritän tutkia, miten ehyt tarinasta tuli. Harmittaa tietty, jos siinä näkyy minun tautini (joka oli ilmeisesti influenssa) vuoksi jonkinlainen lässähdys.
No, mitä minä nyt sitten teen? Saan palata Kirjavan kulmauksen Ennin luo! Minulla on kolmososaan synopsis ja dialoginpätkiä, ja kirjoitustyö alkaa asettelemalla ne paikoilleen. Siis paloittelen synopsiksen, haen tapahtumille järjestyksen ja liitän dialogit oikeisiin kohtiin. Se on vuosien saatossa osoittautunut toimivaksi tavaksi tehdä tarina. Kun se, mitä on jo olemassa, on aseteltu paikoilleen, tuntuu helpolta täyttää palojen välejä, näyttää lukijalle, miten kuhunkin pisteeseen on päädytty.
Samaan aikaan kakkososan julkaisu lähenee. Siihen on enää viikko, ja minä niin haluaisin jo kuulla sen!
palavarakkaus 