Pikkujouludiskossa päähenkilö Ennin serkku Maija on saanut Lidlin onnenkeksistä ennustuksen, johon haluaa uskoa, ja Enni on aika järkyttynyt, koska serkku on yleensä niin järkevä. Idea siihenkin tuli tietysti elävästä elämästä eli Lidlin Kiina-viikoilta ostetuista kekseistä. Niitä oli jäänyt kaappiin vielä yksi, joten päätimme, että se on koko perhettä koskeva ennustus tälle vuodelle. Aika hyvähän se on 🙂
Niin, tämä oli johdanto uusimmalle pokkarilleni, joka on nyt kauppojen ja kioskien lehtihyllyissä. Sen takakansiteksti säilyttää viisaasti salaisuutena juonenkäänteet, joten enpä minäkään niistä ala täällä juoruilla. Tarina on ehkäpä juonivetoisempi kuin monet muut pokkarini. Sen verran voi spoilaamatta todeta, että siinä sattuu ja tapahtuu, aika suuren luokan rikoskin.
Höpölöpö! Hohhoijaa! Voi mitä hömppää!
Ai mitä? No sitä tietty, että olen taas käynyt äänikirjapalvelussa lukemassa pokkarieni saamia arvosteluja. Jonkun mielestä ei varmaan kannattaisi, mutta kirjoittaja minussa elää osittain kiitosten varassa. Minusta on niin kiva lukea kehuja, että altistan itseni myös muunlaiselle palautteelle.
Äänikirjapalveluissa näkyy sama ilmiö kuin muuallakin somessa: osa niistä, jotka eivät ole tykänneet kuulemastaan, on antanut palautteensa asiallisesti, mutta aika iso osa ei. Se on kai ajanhenki, että ihmiset kokevat miellyttävää vallan tunnetta, kun voivat nimimerkin takaa asetella sanansa töykeästi tai suorastaan ilkeästi. Tai ehkä he eivät edes tunne antavansa palautetta toiselle ihmiselle, koska eivät näe tai kuule tätä?
Niin, paitsi että sekään ei aina vaikuta. Eilen kuuntelin radiolähetystä, jonka juontaja oli kertonut väärin jonkin toisen ohjelman ajankohdan. Kuuntelija lähetti viestiä jossa oikaisi asian — ilkeästi ja toimittajaa loukaten. Toimittaja luki koko palautteen ääneen ja toivoi minusta aivan oikeutetusti asiallisempaa otetta. Harmitti hänen puolestaan, joka tekee radiossa töitä omalla nimellään ja äänellään.
Itse kirjoitan viihdettä nimimerkin suojissa, mutta silti tekee mieli pyytää armoa. Ihminen kaikki tarinoiden rivit on kuitenkin kirjoittanut, eikä mikään tunteeton tekoäly. Ihminen on tehnyt parhaansa tekstin eteen siinä hetkessä, silloin käytössä olevin resurssein.
Joskus onnistun paremmin, joskus huonommin. Joskus tarinan tekoon on enemmän aikaa, joskus siihen on tukku hienoja ideoita, toisinaan on tahmeampaa, aika usein inspiraatio yllättää itsenikin ja nautin kirjoittamisesta.
Yhden tarinan kirjoittamiseen kuluva aika täysinä työpäivinä on nykyisin noin 8-10 päivää. Pokkarin kirjoittamisesta maksettavan palkkion eteen ei ammatikseen kirjoittavan ole järkevää käyttää enempää aikaa. Mielelläni minä hinkkaisin tekstiä vaikka kokonaisen kuukauden, ja tulos olisi silloin varmasti monin tavoin laadukkaampi, mutta siinä tapauksessa palkkio pitäisi kolminkertaistaa, että hommassa olisi yhtään järkeä.
Äänikirjapalvelut ovat viihdekirjallisuudelle tietyllä tavalla hiukan raakoja paikkoja. Siellä ne muutamassa päivässä kirjoitetut viihdetarinat ovat rinnakkain Finlandia-ehdokkaina olleiden romaanien kanssa, joita on kirjoitettu apurahojen turvin vuosikausia, ja joita kirjailija on hionut yhdessä kustannustoimittajan kanssa.
Välillä arvosteluja lukiessa tuntuu, että lukijat / kuuntelijat eivät oikein hahmota sitä eroa, mikä tarinan syvyydessä silloin pakostakin on. Viihdekirjallisuudelta odotetaan vähän liikaa.
Niin, eikä ehkä hahmoteta sitäkään, että vaikka samasta genrestä puhutaankin, niin käännettyä viihdekirjallisuutta kirjoitetaan ihan erilaisin resurssein kuin Suomessa. Jos esim. englanninkielisellä kielialueella ilmestynyt feelgood-kirja on ollut menestys, sen kirjoittaja kylpee miljoonissa ja voi käyttää tarinoidensa viimeistelyyn vaikka miten paljon aikaa ja apuvoimia. Yksi ylimääräinen editointikierros tulee sitten vielä suomennoksen myötä.
Kaino toivomus: Jos et tykännyt kuuntelemastasi tarinasta, niin voisitko käyttää palautteen antamiseen sen verran enemmän aikaa, että ehtisit muotoilla sen hiukan ystävällisemmin? Kun kirjoitat sitä, kuvittele, että kirjoittaja istuu vieressäsi ja näkee, mitä hänen tekstistään kirjoitat.
Jos taas tuntuu, ettet halua mokomaan surkeaan tekeleeseen käyttää yhtään enempää kallista aikaasi, niin mitä jos jättäisit kirjoittamatta sen ”roskaa!” tai ”hohhoijaa” ja antaisit vain sen yhden tai kaksi tähteä, niin säästäisit lisää aikaasi?
En toivo tätä pelkästään itseni vuoksi, vaan ihan kaikkien kirjoittajien. Kävin näet lukemassa myös kollegoiden saamia arvosteluja, ja joillekin oli oltu niin törkeän tylyjä, että teki mieli mennä tehtailemaan kiitteleviä feikkiarvosteluja heidän teoksistaan. (En siis mennyt. Arvostelen vain niitä äänikirjoja, jotka oikeasti olen kuunnellut, ja valtaosalle annan vain tähdet, jos en keksi mitään mielestäni toisia kuuntelijoita palvelevaa sanottavaa).
Ja senkin olen huomannut, että tylytystä saavat osakseen myös muut kuin viihdettä kirjoittavat. Oli kyseessä sitten Kjell Westön tai Sara Stormin teos, niin arvosteluissa on tiettyä määrää asiallisia kommentteja kohti aina yksi nimimerkki julistamassa, että jessus tää oli ihan surkeaa roskaa, yök yök.
Kauniiksi lopuksi on myös todettava, että minun pokkarini ovat saaneet moninkertaisesti enemmän kehuja, kiitoksia ja ihania kommentteja kuin tuota tylytystä. Nöyrä ja kaunis kiitos niistä ❤ Osalla pokkareistani arvostelujen keskiarvo on yli neljä! Huimaa.
palavarakkaus 