Kärsimyksen puolelle se meni, se hartaasti odotettu juoksulenkki eilen. Pistin siis päivän poikki ajoissa ja otin vähän takaisin viikonloppuna työhön käytettyä vapaa-aikaa. Kuvittelin etsiväni uuden, kivan reitin, mutta eksyin maastopyöräilijöiden niljakkaille, mutaisille poluille ja lopulta umpimetsään, joka oli litisevän märkä. Tapasin siellä valkoisen jäniksen, mikä oli toki kivaa. Muuten ei ollut kivaa. Märkä sukka alkoi hiertää rakkoa jalkaan neljän kilometrin kohdalla. Kotona viisi kilometriä myöhemmin se oli ihan komean kokoinen. Ja kipeä.
Se urheilu-uutisista. Eilen ennen lenkille lähtöä kirjoitin aamun haastattelun perusteella jutun ja lähetin tarkistettavaksi. Hisaustakaan ei ole kuulunut.
Onko tyyppi siellä nyt ihan järkytyksestä mykkä? Että en mä tällaista tilannut. Toivottavasti ei, koska siitä aineistosta ei mielestäni kovin suuria variaatioita pysty tekemään. Odotellaan.
Nyt pitää päättää, iskenkö kiinni uutiskirjeen juttuun vaiko jo seuraavan pokkarin synopsikseen.
Pidän myös taukoja ja siivoan kotia, järjestelen, imuroin, pyyhin pölyjä ja moppaan. Muutaman viikon työputki on taas tehnyt selvää jälkeä, joka nurkka on mullin mallin. Kun on kiire, on pakko priorisoida: ruoka, tiskit, pakollinen pyykki. Muu on saanut olla, ja täällä on juuri sen näköistä.
Kirjoitinko, että tiskit on hoidettu? No, valehtelin.
Eilen lenkin jälkeen relasin, kävin kylvyssä ja luin Ihana joulu -lehden novellit. Aika kiva kattaus hyvin erityylisiä tarinoita, eivätkä Sara Stormin novellit siinä porukassa joutuneet häpeämään – jos siis itseltäni kysytään, ja minähän kysyn 😀 Jos joku tämän blogin lukijoista tutustuu lehteen, saa toki mieluusti kommenttilaatikossa esittää oman mielipiteensä. Minä en sensuroi.
Eilen luin myös Kirkko ja kaupungin jutun perustulosta, jossa kokeilussa mukana ollut freelance-toimittaja / kirjailija Tuomas Muraja kertoo kokemuksistaan. Juttu oli mielenkiintoinen, mutta minulle kolahti eniten kokeiluun liittymätön kohta: ”Perustulokokeilun ajan olen laatinut kymmeniä viestintä- ja journalismialan työhakemuksia, mutta vain kerran olen päässyt ensimmäisen kierroksen haastatteluun.”
En ole nähnyt Murajan CV:tä, mutta uskoakseni se on aika paljon vakuuttavampi kuin minun. Tämä vahvisti käsitystäni siitä, että minun on turha tuhlata aikaa viestintäalan päivätyön hakuun. Siispä minä kirjoitan ja toivon, että jos elän vanhaksi, jonkinlainen eläkejärjestelmä on vielä silloin olemassa meille, joille on karttunut kamalan pieni työeläke.
palavarakkaus 