Tajusin, että kohta lopussa oleva vuosi 2023 oli minulle ehdottomasti jouluisin kirjallinen vuosi kautta aikojen. Minulta julkaistiin joulunovelleja sekä Joulun tarinat- että Ihana joulu -lehdessä sekä tietysti kokonainen joulunovellikokoelma Rakas kuusivaras ja muita romanttisia joulutarinoita. Sokerina pohjalla on tietysti Kirjavan kulmauksen Enni -nimen saanut feelgood-sarjani, jonka ensimmäinen osa Pikkujouludisko sijoittuu joulunaikaan. Se julkaistiin marraskuussa e- ja äänikirjana ja on saatavilla myös paperisena kirjana books on demand -painoksina, mitä kautta sitä onkin tilattu ainakin kirjastoihin. Pikkujouludiskon voi ostaa omakseen jopa Prisman verkkokaupasta!
Voisi luulla, että olen suuri jouluihminen. Lapsuudessa taatusti olinkin (kuka ei!) ja oman lapsen myötä minusta taas enenevässä määrin tulikin. Jokajouluisia must-juttuja on kuitenkin aika vähän. Usein katson telkkarista joulurauhan julistuksen. Usein (lapsen myötä) Lumiukko-elokuvan.
Kuusi on muovinen, entiseltä naapurilta peritty. En tuomitse muiden aitoja kuusia, mutta itse en kestä ajatusta siitä, että puu kasvaisi monta vuotta sitä varten, että se hakataan poikki ja kuljetetaan suurella vaivalla minun kotiini pariksi viikoksi, minkä jälkeen se taas kuljetetaan pois ja poltetaan jätelaitoksella. Olisi ihanaa, jos omalla pihalla — vaikka suoraan ikkunan edessä — kasvaisi sopivasti kuusi tai muu puu, jonka voisi koristella jouluvaloilla. Sellaista ei nyt ole, joten muovikuusi kelpaa hyvin. Kun kaipaan aitojen puiden tuoksua, menen metsään haistelemaan niitä.
Leivon jouluksi. Tänä jouluna innostuin Vegaaniliiton sivuilla olevasta kakkuohjeesta, omenaisesta maustekakusta. Olen leiponut niitä jo neljä. Yksi on viety lahjaksi ja kaksi ja puoli on jo syöty…
Pikkujouludiskon loppupuolella päähenkilö Enni leipoo lusikkaleipiä. Jos googlaa lusikkaleipien ohjeen, saa yleensä tulokseksi reseptejä, joissa neuvotaan täyttämään ne omena- tai vadelmamarmeladilla. Minusta ainoat oikeat lusikkaleivät on täytetty luumumarmeladilla — tietysti siksi, että sellaisia äiti teki jouluksi, kun minä olin lapsi. Niitä on nytkin tehtynä kipollinen, joka hupenee kovaa vauhtia.
Eihän tämä ole ruokablogi, mutta olihan tuossa jo linkki kakkuohjeeseen, joten menköön 🙂
Lusikkaleivät (noin 40 kpl, lusikan koosta riippuen)
200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
Sulata voi kattilassa ja anna pulputella siellä hiljalleen, kunnes se alkaa saada vaaleanruskeaa väriä. Sekoita välillä. Anna jäähtyä hetki.
Mittaa kulhoon sokerit ja sekoita joukkoon voisula. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan vatkaamaan seosta puuhaarukalla, kunnes se vaalenee ja jäähtyy. En omista puuhaarukkaa, ja se vaaleneminen on minusta vähän mystiikkaa. Reipas sekoittaminen milloin milläkin välineellä on toiminut hyvin.
Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Painele taikinaa teelusikkaan ja asettele leivinpaperille pellille. Pieni leviämisvara tarvitaan, mutta aika vierekkäin voivat olla. Huom! Parillinen määrä olis eri hyvä.
Paista 200 asteessa. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan paistamaan 8-10 minuuttia, mutta minun uunini mielestä vähempi riittää. Noin 7 minuuttia oli tänä vuonna riittävästi ja ehkä siinäkin oli minuutin verran liikaa. Vahdi visusti, nämä kärähtävät helposti! Ja vaikka paahtuneen voin maku on näissä se juttu, niin vaaleina ovat minusta parempia kuin kovin ruskettuneina.
Täytä vasta jäähtyneinä, ovat murenevaista kamaa muuten. Sivele ohut kerros luumumarmeladia ja paina toinen puolikas päälle. Kierittele sokerissa.
palavarakkaus 