Polku jonka jätän kulkematta

Perjantaissa mennään jo. Ja minun täytyy tänään pistää nippuun molemmat uutiskirjejutut ja lykätä haastattelujuttu suosiolla maanantaihin. Eilen työnsin melkein huomaamatta uutiskirjeet syrjemmälle ja naputtelin pokkarin synopsiksen, koska se jäi edellispäivänä tekemättä ja jotenkin vain tuntui siltä. Ja koska tuntui, niin tänään on kiire uutiskirjeiden kanssa.

Olo on päänsärkyinen ja stressaantunut. Me nyt ilmeisesti tosiaan muutamme tänä kesänä. Nimiä ei ole vielä paperissa, mutta potentiaalinen vuokraisäntä ilmoitti tänä aamuna laittavansa sunnuntaina sopimusehdotuksen tulemaan.
Minä hyperventiloin täällä — ja häpeän. Samaan aikaan, kun tuhannet ihmiset ympäri maailman joutuvat jättämään kotinsa ja lähtemään kohti tuntematonta mukanaan vain se, minkä pystyvät kantamaan, täällä keski-ikäinen valkoihoinen etuoikeutettu länsimaalainen muuttaa omasta (tai ainakin perheensä) halusta puolentoista kilometrin päähän ja hermoilee siitä.
Murheiden määrä on vakio, tapaa puolisoni sanoa. Niin se kai on. Jos ei ole isoja murheita, pienetkin asiat murehdituttavat. Jos ei ole minkäänlaisia murheita, ihminen tekee niitä tyhjästä.
Lapsi oli sanasokkelosta valinnut äitienpäiväkorttiini minua kuvaavia sanoja, ja yksi niistä oli ”seikkailullinen”. Hän oli väärässä, minä en ole yhtään seikkaileva. Olen niin turvallisuushakuinen, että suututtaa. Heittäytymiskyky on ihan nollan tienoilla.

Ja kun mainitaan heittäytymiskyky, karkaavat ajatukset väistämättä kirjoittamiseen ja varsinkin omiin projekteihin. Kustantajasta ei ole kuulunut. Yhä vähemmän pystyn uskomaan, että hän olisi kirja-aihiostani innoissaan. Ei taida olla.
Aihe on kiinnostava. Hienoa materiaalia on kasassa. Mutta minä en osaa kirjoittaa siitä kiinnostavasti! Tätä en olisi arvannut enkä osannut projektin heikoksi kohdaksi osoittaa.
Mutta mitä minä osaan, jos en osaa kirjoittaa? Tämä on sen verran lamauttava ajatus, että parempi kääntyä ympäri sen ääreltä ja jättää koko polku kulkematta. Totta kai osaan kirjoittaa. On paljon erilaista kirjoittamista. Todistettavasti osaan kirjoittaa ainakin lehtihaastatteluita, uutiskirjejuttuja ja mainostekstiä. Osaan kirjoittaa myös kesäteatterinäytelmiä.
Ei ole varmaa, osaanko kirjoittaa vetävää paikallishistoriaan pohjautuvaa opastyyppistä kirjaa. Mutta minähän kirjoitan sen silti! Siitä voi tulla hyvä tai siitä voi tulla huono. Sen päättävät lukijat. Kirja kuitenkin tulee, sen olen päättänyt. Ja se ajatus voimaannuttaa minua edelleen.