Punainen lanka, älä jätä

Puolimatkassa kiireitä. Tai jotain. Eilinen seminaaripäivä hoidettu jotakuinkin kunnialla, vaikka toisen jutun aihe meni aika lailla yli hilseen. Monesta työpajapisteestä koostunut sirpaleinen iltapäivä, eikä oikein käsitystä siitä, millaisella punaisella langalla minulta toivotaan siitä raporttia.
Valmista pitäisi olla viimeistään ylihuomenna, joten lievää tuskanhikeä pukkaa. Yritän ja katson, mihin se riittää. Minulla on onneksi tiedossa kontaktihenkilö, jolta saan tarvittaessa apuja pihvin hahmottamiseen. Jutusta ei tarvitse tulla laajaa, vaan mieluiten napakka — joka lause tiukkaa asiaa. Minähän olen enemmänkin sanoilla maalailija, joten tässäkin on haasteensa.

Pitkä haastattelujuttu tuli maanantaina nippuun. Palautin sen reippaasti ylimittaisena (ja matskua jäi silti yli ainakin saman verran…), joten viilausta ja tiivistystä voi vielä olla edessä. Jokseenkin tyytyväinen siihen kuitenkin olen. Toivottavasti on tilaajakin.

Ja tänä aamuna meiliin alkoi vyöryä kaikenlaista kyselyä ja tarkennuspyyntöä muista työn alla olevista projekteista, kuten messulehden jutuista. Tarvitaan uusia otsikkoja, lähettämäni kuvat ovat kadonneet, jotain pitää lyhentää jne. Silpputyötä, se tulee aina ryppäinä. Eikä siinä muuten olisi mitään vikaa — minä viimeistelen mielelläni töitäni — mutta a) noilla on aina kiire ja b) pahimmillaan niitä voi joutua vatkaamaan niin kauan, että saatu korvaus ei oikein enää riitä järkeväksi tuntipalkaksi. Kun sopii etukäteen jonkin homman hinnasta, on mahdotonta tietää, paljonko säätöä loppumetreille tulee. Joskus ei lainkaan. Pitäisi varmaan ilmoittaa etukäteen, että laskutan muutoksistakin. Mutta miten laskutat esimerkiksi homman, johon kuluu 10 minuuttia? Tuntuu älyttömältä. Niinpä en laskuta.
Oman työn hinnoittelu on helvetistä, kunpa sitä ei tarvitsisi tehdä. Haluaisin vain tehdä töitä ja tietää, että laskut maksavat itsensä ja tilillä on katetta, kun ostan ruokaa ja joskus jotain muuta kivaa. Haluaisin olla autuaan tietämätön mistään numeroista.

Minkäänlaiseen haahuiluun / haaveiluun ei olisi nyt aikaa. Ei hengähtämiseenkään, mitä ehkä eilisen jälkeen hiukan kaipaisi. Enkä minä voinut lähteä siihen aamiaistilaisuuteenkaan, johon olin ilmoittautunut. Puoliso lähti konttorille jo kukonlaulun aikaan, joten minun piti viedä lapsi päiväkotiin. Jos olisin vasta sen jälkeen lähtenyt, olisin missannut paitsi aamiaisen myös ohjelman kiinnostavimman osuuden. Puhumattakaan sitten siitä, että homma olisi haukannut puolet työpäivästä. Nyt ei pysty.

Kahvi on juotu, pitäisi ryhtyä. Ottaa eilen täyttynyt lehtiö kauniiseen käteen ja —

Taas kadehdin niitä ihmisiä, jotka ovat hyviä ryhtymään. Mitä kaikkea he saavatkaan aikaan yhdessä ihmiselämässä. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s