Hullu leipuri ja utelias pikku peura

IMG_8203

Kesäinen kuvituskuva. Kuusiston piispanlinnan rauniot Kaarinassa kaksi viikkoa sitten. Kiva paikka piknikille.

Freelancer-vuosieni aikana olen oppinut sentään jotain: puhelinhaastattelut kannattaa sopia heti aamuksi. Kun saa sellaisen hoidettua alta pois, on saanut jo jotain aikaan, ja työpäivä jatkuu sen tiedon voimin rennommin. Jos taas nuokkuu kahvimukin äärellä ja blogia kirjoitellen kello 11:een, voi ahdistus iskeä — eihän tästä tule taaskaan mitään, p*****e.

Eiliset mukaan laskettuna minulla on nyt nauhurilla kolme haastattelua kahteen uutiskirjejuttuun. Yhden antoi markkinointijohtaja, toisen toimitusjohtaja, ja jälki oli sen mukaista — sujuvasanaiset ammattilaiset kertovat samoista asioista ties monettako kertaa, mutta eivät anna sen kuulua puheestaan. (Toiseen haastatteluun sisältyi parveketyöskentelyn toistaiseksi ainut takaisku: kesken kaiken aivan parvekkeen alle huristi ukko leikkaamaan nurmikkoa todella meluisalla masiinalla. Jouduin juoksuttamaan puhelimen ja nauhurin sisälle.)

Toinen eilisistä haastateltavista olikin sitten eri lajia, pienen leipomon yrittäjä. Sain panna ihan parastani, että sain hänestä jotain irti, mikä on nurinkurista: minähän tarjosin hänelle käytännössä ilmaista mainosta, tilaisuutta kehua retostella oman putiikin tuotteiden ylivoimaisuudella. Mainos maksaa hänelle tasan sen verran kuin miksi hän mielessään arvostaa ne minuutit, jotka puhelimessa puhuimme.
Sen sijaan, että olisi kehunut herkkuhöttösiään, hän antoi yksitavuisia vastauksia. Mumisi ja huokaili. Ja pari kertaa hörähteli, minkä olisin pahantahtoisesti tulkiten voinut ajatella vittumaiseksi naureskeluksi tyhmille kysymyksilleni.
Minulle tuli mieleen takavuosien leffa Shortcuts ja Lyle Lovettin esittämä viirahtanut leipuri. Ehkä se ei ole aivan reilua. Eikö se olekin niin, että leipurit heräävät johonkin sikamaiseen aikaan aamuyöllä sekoittelemaan taikinoita, jotta me kaikki saisimme tuoretta leipää ja pullaa? Ei kai voi olettaa, että tyyppi on sellaisen jälkeen klo 13 skarppi ja normaali. (Ja miksi muuten robotit jo eivät hoida noita asioita, jotta leipuriraukat saisivat nukkua pitempään?)

Eilen illalla menin rullaluisteluradalle, mutta se olikin varattu: siellä kipitteli peuranvasa. Maailman suloisin otus honteloilla jaloillaan. Huomattuaan minut se siirtyi radan reunalle maistelemaan silmuja matalista puista. Massutteli, ihmetteli. Minua ja koko maailmaa. Isot korvat, utelias katse. Toivottavasti emo vartioi pienen toikkarointia jossain pensaikossa.
Voi tätä kesää, tällaista se tarjoaa silmille ja sydämelle.  

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s