Lohikäärme keittiössä

En lähettänyt eilen monologinäytelmääni harrastajateatterille. En jänistänyt, vaan unohdin. Tänään on siis laitettava se matkaan.
Yritän tehdä itselleni mielikuvaharjoitusta, jossa nipistelen väriä kalmankalpeisiin poskiini. Harmittaa, että on tuon käsiksen suhteen niin lannistunut olo. Se lähti syntymään suunnittelematta ja pyytämättä, alkoi vain tulvia päähäni, ja siitä kai tuli sellainen illuusio, että nyt syntyy jotain hienoa.
Eikä se kyllä sitä ole, esitettäväksi kirjoitettu teksti, jos se ei ikinä pääse näyttämölle saakka. Ei ole, vaikka itse tykkäisin siitä kuinka.

Olin joskus työhaastattelussa, jossa haastattelija (hyvin omalaatuiseksi tiedetty ukko) katseli CV:täni ja arveli minulla olevan sen verran työ- ja elämänkokemusta, etten kaadu ihan ensimmäiseen mättääseen ja jää siihen makaamaan. Vakuuttelin innokkaasti, että juu, juuri näin.
Mikä vale. Minä olin ja olen edelleen juuri sellainen mättäällä makailija. Retkotan siellä voivottelemassa, vaatteet kastuvat ja yhyy. Mistähän tällainen on opittu, ja montako Jari Sarasvuon kurssia tarvittaisiin, että sisäinen sankarini pinnistäisi ylös mättäältä ja pistäisi ranttaliksi? 

Oli miten oli, niin nyt on jatkettava Timantti-pokkaria: koossa on 18003 sanaa ja kuusi lukua. Tarinan kaaressa mennään nyt siinä kohtaa, että päähenkilö Ellenin elämä on juuri romahtanut. Tai oikeastaan vain hänen tuore romanssinsa on karahtanut kiville, mutta luvassa on lisää vaikeuksia.
Oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän, on yhdessä kohtaa työpaikan kiukkuinen keittiöntäti. Käytin tuohon henkilöhahmoon ihmistä elävästä elämästäni: Naistenklinikan muonittajaleidiä, joka oli työvuorossa, kun minä olin synnyttänyt ainokaiseni.
Tuoreita äitejä oli ruokkimassa sellainen lohikäärme, ettei pahemmasta väliä. Vastasynnyttänyt nainen, joka on sattuneesta syystä joutunut olemaan syömättä hyvän tovin ja jonka maidontuotanto on juuri lähtemässä käyntiin, voi olla heikotukseen saakka nälkäinen. Kun minä ja pari muuta könkkäsimme (sattuneesta syystä, todellakin sattuneesta) kohti tiskiä tasan sillä kellonlyömällä kuin mikä ruoka-ajaksi oli ilmoitettu, tuli lohikäärme melkein silmille ja alkoi kirkua, että on täysin turha tulla sinne kärkkymään, koska ruoka ei ole vielä valmista.
Peräännyimme huoneisiimme vedet silmissä. Naisen töykeys oli jotain niin odottamatonta ja hätkähdyttävää, ettei kukaan edes osannut sanoa siihen mitään. Eikä jaksanut. Hyvä kun jaksoimme eteenpäin vaappua.
Leidin hallinnoimassa jääkaapissa piti olla imettäville äideille jatkuvasti tarjolla pientä välipalaa, mutta mehukeitot ym. olivat koko ajan lopussa. Todellakaan en uskaltanut keittiöntädille koskaan huomauttaa asiasta, vaan pyysin miestäni tuomaan minulle eväitä.
Olen kuullut monelta muulta äidiltä, miten mukavaa ja leppoisaa oli makailla pari päivää osastolla ennen vauva-arjen alkamista kotona. Hah. Minä laskin minuutteja, että pääsisin vauvan kanssa kotiin. Olin unenpuutteesta ihan sekaisin. Silloin kun vauva nukahti, kailottivat huonetoverit kännykkäänsä, tai heille tuli kovaäänisiä vieraita vierailuajan ulkopuolella.
Osa henkilökunnasta oli asiallista ja mukavaakin, osa taas vähintäänkin erikoista. Eräs itseään imetysekspertiksi mainostanut hoitaja suutahti, kun en innostunut hänen neuvoistaan hörpyttää vauvalle maitoa pienestä kupista, vaan otin mieluummin käyttöön tuttipullon, koska se tuntui helpommalta. Hän oli sitä mieltä, että tuttipullosta on haittaa imetykselle.
Terveisiä sinulle, Päivi (en ole nimestä enää ihan varma): et tiedä ihan kaikkea, etkä ole ennustaja. Jos äiti itse sanoo, että aikoo ilman muuta imettää ja on kaikin puolin luottavainen, häntä voisi lannistamisen sijaan vaikka kuunnella ja tukea. Imetys onnistui mainiosti, ja lapsi sai rintamaitoa 1,5-vuotiaaksi.
Kirsikkana kakussa sama hoitaja unohti tilata vauvalle verikokeet sokeriarvojen varmistamista varten, joten kotiinlähtömme viivästyi sen vuoksi monta tuntia.
Lisäksi joku oli sotkenut minun paperieni joukkoon jonkun toisen potilaan papereita. Lääkäri huomasi asian, oli aika äkäinen, vieressä hoitaja punersi ja änkytti, ja sitten lääkäri kotiutti minut ja vauvan saman tien. Että tiedä sitten, mitä niissä vieraissa papereissa oli — jotain sellaista kai, miksi lääkäri oli ensin pohtinut, voiko meitä vielä päästääkään kotiin.

Jaha, menipä tämä nyt muisteluksi. Varma keski-iän merkki, että tähän hetkeen keskittymisen sijaan elää menneessä ja jankkaa kokemistaan vääryyksistä. Aivan kuin ne siitä nollautuisivat, vaikka käy ihan päinvastoin: ne lihovat ja valtaavat itselleen lisää tilaa.  

Siis eteenpäin, sanoi viihdekirjoittaja läppärinsä ääressä.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Lohikäärme keittiössä

  1. Samaa tahtia mennään. Itse kirjoitan Lääkäripokkaria, kasassa on nyt 18918 sanaa, ja aina 500 sanan välein annan itselleni luvan mennä puoleksi tunniksi ulos nauttimaan lämmöstä. Sielläkin riittää puuhaa, kun on iso piha. Päivätinkini pokkarissa on 3000 sanaa, mutta olen nopea kirjoittaja (niin kuin ilmeisesti sinäkin), ja kukkamaata kitkiessä pää raksuttaa.
    Meillä on tuo kirjoitustapa sillä tavalla erilainen, että itse en ole koskaan jakanut pokkaria lukuihin. Silloin aikanaan, kun aloitin, tein yhteen pötköön, eikä kukaan ole missään vaiheessa sanonut, että pitäisi tehdä toisin. Eli toimitus jakaa lukuihin ja nimeää luvut, sopii minulle oikein hyvin 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Voi, kuulostaa ihanalta ja just niin sopivalta istumatyöläiselle! Puutarhatöistä happea aivoille ja veri kiertämään niska-hartiaseutuun. Puhumattakaan sitten siitä, miten kaiken vihreyden ja kukkimisen näkeminen, haistaminen ja tunteminen muuten vaikuttaa.
    Minäkin kirjoitin alkuun pokkarit pötköön. Sitten rupesin itse jakamaan ne lukuihin ja nimeämään, en enää muista miksi. Ehkä tuntui, että rakennetta on siten helpompi hallita.
    Olet kyllä nopeampi kirjoittaja kuin minä. Minulla on sama päivätavoite, 3000 sanaa, mutta helposti jään sen alle, jos tulee jotain keskeytyksiä. Tai sitten niin käy ilman mitään syytä, ihan vain yleisen velttouden vuoksi. Huoh.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s