Risukasasta, päivää

Viikko alkaa aurinkoisena, kelpaa. Jo niistä raekuuroista tulikin viikonloppuna nautittua risukasakylliksi. (Tällä kertaa ihan oikeasti nautinkin: pyydystimme pojan kanssa rakeita suoraan suuhun.)

Toukokuu uhkaa ruuhkautua, sillä perjantaina sain puhelun yritykseltä, joka on uusimassa nettisivujaan. Tekstiä tarvitaan, ja menen vapun jälkeen paikan päälle juttelemaan heidän tarpeistaan. Jos heille vain passaa, teen homman kesäkuussa. Toukokuussa ovat jonossa jo näytelmän korjaukset ja Lääkäri-pokkari.
En valita, sillä pienessä kiireessä saan parhaiten asioita aikaan. Jos aikataulu on väljä, lorvin ja junnaan ja kas, junahan jo män. Puhumattakaan sitten siitä, että kesällä olisi kiva harrastaa jonkinlaista lomailua, ja sehän on ilman rahaa aika ankeaa touhua. Freelancerilla on vain palkatonta kesälomaa, eikä mistään kilahda lomarahaa tilille, ellei sitä itse sinne ansaitse.

Jostain löysin aikaa tänä aamuna ja luin kaverin linkittämän jutun Ihmiskokeita-kollektiiviromaanista, jota on ollut mukana kirjoittamassa nimekäs joukko (mm. Finlandia-palkittu Laura Lindstedt). Vesa Rantama analysoi Kiiltomadossa sen saamaa vastaanottoa.
Kylläpä kalikka kalahti tähän koiraan monta kertaa. Sain paljon ajattelemisen aihetta. Erityisen puhuttelevia olivat väittämät siitä, että kirjallisuutta ei pidetä lukijoiden ja kriitikoiden taholta oikeana taiteena eikä lukemista luovana prosessina.
”Informaation välittäminen hierarkkisesti ylhäältä alas päin sekä näennäisen yksiselitteinen, ainakin yksinkertainen, viesti ovat asioita, joita Suomessa edelleen arvostetaan”, Vesa Rantama kirjoittaa.
Hui. Hän on varmaan jollain noitatorvella nähnyt minut tavaamassa Sinikka Vuolan Replikaa ja marisemassa ymmärryksen puutetta.
Myönnän, että suhtaudun sanataiteeseen eri tavalla kuin muihin taidemuotoihin. Sellainen puolustuksen sana, että se johtuu siitä, miten tärkeää kirjallisuus minulle on. Se on rakkainta. Se selittää minulle maailmaa, muita ihmisiä, itseäni. On pelottavaa, jos ei ymmärrä niitä selityksiä ja tulee suljetuksi ulos. Se saa helposti vastahankaan, torjunnan päälle.
Tämä ilmiöketju jos mikä on nykyaikaa, se kulkee läpi koko olemisen ja elämisen: Ymmärtämättömyys. Pelko. Torjunta.

Ja sitten taasen laskeudun sfääreistä kirjoittamaan jatkokertomusta, jossa Mirja on saanut salaisen ihailijan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s