Epämukavuusalue odottaa

Kuumehoureissani tein jotain hassua: ilmoittauduin työväenopiston kirjoituskurssille. Olin napannut kirjaston eteisestä ohjelman, selaillut sitä parina iltana ja miettinyt, ehtisinkö kevään mittaan kartuttamaan jotain hyödyllistä tai ainakin hauskaa taitoa. Valokuvausta, taittamista, ranskan alkeita…? Ja kas, sitten ilmoittauduin kirjoituskurssille, jossa tehdään esitettäväksi tarkoitettuja tekstejä: runoja, laulun sanoja, stand uppia. Kirjoitetaan ja sitten esitetään.
Minähän en ole minkäänlainen esiintyjä. Mark Darcyn sanoja lainatakseni olen appallingly bad public speaker niin kuin Bridget Jones. En osaa laulaa. Ajatus minusta vetämässä stand uppia on väärällä tavalla koominen.
Miksi sitten moiselle kurssille? No, haluan päästä osille nimekkään vetäjän osaamisesta kirjoittaa suuhun sopivaa tekstiä. Toivon mukaan teen joskus vielä lisää näytelmiä, ja pokkareissakin mietin usein juuri sitä, miten repliikit muotoilisin niin, että ne kuulostavat oikeasti jonkun elävän ihmisen puheelta. Toivon, ettei vetäjä heitä minua luokasta, jos kieltäydyn laulamasta tai muuten esiintymästä…

Pitkästä aikaa myös lukuraportti. Olen lukenut kollegan pokkarin ja Saara Turusen romaanin Rakkaudenhirviö. Soile Jokirannan Lääkäri-pokkari Tule vaimokseni ennen kuin kuolet oli viihdyttävä, realistinen ja koskettavakin tarina. Ainakin kaikki, joilla on lapsia, pystyvät samastumaan siihen hätään ja ahdistukseen, jota päähenkilö tuntee. Miten pieni lapsi pärjää, jos hänen ainut vanhempansa kuolee?
Erityismaininta siitä, etten takakansitekstin perusteella arvannut, miten tapahtumat kehittyvät. Ehkä se ei ole kaikille viihteen lukijoille ongelma, mutta minun lukukokemustani latistaa aika tavalla se, jos arvaan kaikki käänteet heti alussa.

Entä Rakkaudenhirviö? Se oli hyvä kirja, ehdottomasti, mutta ei sellainen, jota olisi ollut

vilkkumaa

Tämä menossa nyt.

kiire ahmia loppuun. Tämä johtui ehkä kirjan päiväkirjamaisesta kerronnasta: siinä päähenkilö selostaa lukijalle, mitä tapahtuu ja kuka sanoo mitäkin, usein hyvin lakoniseen tyyliin.
Noin ilmaistuna se kuulostaa kuivakalta, mutta ei, sitä Rakkaudenhirviö ei totisesti ole. Se on hauska ja häijyydessään paikoin neulanterävä, täynnä pieniä riemastuttavia havaintoja elämästä, suomalaisuudesta, vähän kaikesta.
Romanssikin siinä kuvataan, mutta hyvin omintakeiseen tyyliin. Vastapuolena on todellinen Prinssi Rohkea, josta ei löydy ensimmäistäkään säröä. Suhde tuntuu perustuvan siihen, että ihastuttava espanjalainen mies ihastuu kauniiseen skandinaaviin, ja siihen sitten tavallaan jäädäänkin.
Kummatkin yrittävät vuorollaan sopeutua toistensa kotimaahan, huonoin tuloksin. Erohan siitä sitten tulee, eikä lukija ihmettele, koska pariskunnan suhteen kuvauksesta ei löydä minkäänlaista vihjettä intohimosta. Ei sitten niin pienintäkään. Sellainen kaikki on riisuttu pois, tai pitäisikö sanoa, että jätetty pukematta.
Romanssi vaikutti niin omituiselta muotopuolelta, pikkutyttömäiseltä kuvitelmalta ihmissuhteesta, että luulin sen olevan unta, houretta tai kertojan kirjallinen projekti. Ehkä se olikin. Joka tapauksessa kontrasti oli iso muuhun kerrontaan, joka oli välillä niin realistista, että melkein tunsi oman naamansa painettavan kipeästi todellisuuden rosoihin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s