Laiska retkale

Tänään minä lintsasin. En tehnyt töitätöitä enkä kotitöitä. Lähdin kirjaston kautta päiväleffaan. Oli niin mukavaa, että taidan tehdä saman pian uudelleen.
Olen hyvä lintsaamaan, siis ainakin kouluaikana olin. Kun muut hikoilivat lukiossa matikan- tai saksantunnilla, minä hepsankeikka join kahvilassa kermavaahdolla ryyditettyä kaakaota tai jäätelösoodaa, luin iltapäivälehtiä ja tutkin vaatekauppojen alerekkejä. En muista poteneeni huonoa omaatuntoa. Tänään pääsin taas siihen moodiin.

Huomenna sitten siihen näytelmäpalaveriin. Istua töröttelen pitkät tovit bussissa ja yritän ajatella viisaita ajatuksia, joista olisi jotain hyötyä tulevissa kirjoitustöissä.
Menomatkalla keksin puolustuspuhetta. Sain nimittäin tänään ynseähkön meilin työryhmän jäseneltä, joka oli yllättynyt siitä, miten vähän olin tehnyt muutoksia näytelmän kässäriin.
Niin, minähän olen tehnyt vain ne muutokset, joista koko työryhmän keskustelussa sovittiin. Tämä jäsen oli lähettänyt minulle meilillä läjän muutosehdotuksia, joihin muut eivät ole ottaneet kantaa. Jos hänelle on annettu script editorin rooli, sitä ei ole muistettu kertoa minulle.
Minä en saa kiinni kaikista hänen ajatuksistaan. Ajattelin kertoa sen hänelle suoraan. En tajua, väännä rautalangasta miksi pitäisi tehdä noin. Kiitos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s