Kuka lukee ja kenelle kirjoitetaan

Tuttavat ovat viime päivinä jakaneet ahkerasti tätä Asta Lepän artikkelia Hesarissa. Sen keskeinen viesti kuuluu, että keskiluokka on ominut kirjallisuuden. He kuluttavat sitä ja se käsittelee keskiluokan ongelmia. Juuri kukaan ei nykypäivän Suomessa kirjoita köyhistä ja kurjista. Työväenkirjallisuus puuttuu tai on marginaalissa.
”Lukuharrastuksensa myötä se (=keskiluokka) etääntyy sanavarastoineen ja ilmaisutaitoineen yhä kauemmas ”elämänkoulukansasta”, joka käyttää vittua pilkkuna eikä osaa edes yhdyssanasääntöjä. Samalla keskiluokka pärjää entistä paremmin ja on toimissaan entistä itsevarmempi. Halveksunnan kuilu syvenee. Ja mitä työväenluokka edes lukisi? Jonathan Franzeniako?”, Leppä kirjoittaa.

Minä yritin muutama vuosi sitten lukea Franzenin Vapautta. Kesken jäi. Osaksi siksi, että kirja oli monisataasivuinen ja sen laina-aika loppui. Tokihan olisin ahminut sen loppuun vaikka yöunien kustannuksella, jos imua olisi riittänyt. Päätin kokeilla myöhemmin uudestaan. Sitä päivää ei ole vielä tullut.
Minä en ehkä vain kokenut kaikkea kirjassa käsiteltyä itselleni kovin läheiseksi. Muistiin jäi hienoinen, viileä, vierauden tunne. Ehkä se on sukua sille, mistä Asta Lepän artikkelissa kerrotaan?

Mitä minulle tulee mieleen modernista työväenkirjallisuudesta? No, ensimmäisenä Arto Salminen, josta Leppä kirjoittaakin. Minusta Salminen oli kyllä varsin menestynyt kirjailija, vaikkei Finlandia-ehdokkaaksi yltänytkään (Runeberg-palkintoehdokkaaksi kylläkin). Hänen romaaneistaan tehtiin näytelmäsovituksia, Taru Mäkelä ohjasi (suositun, kiitetyn ja minusta oikein hyvän) elokuvan.
Entä Mikko Rimminen Pussikaljaromaaneineen, Nenäpäivineen? Eivät ne ainakaan keskiluokan syyllisyyttä käsittele.
Kreetta Onkeli, Pirjo Hassinen…?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s