Naisten unelmia

Tilastosivulta selviää, että blogiini päädytään usein hakusanalla ”naisen unelmia”. Sillä viitataan edesmenneessä Regina-lehdessä julkaistuihin eroottisiin fantasioihin. Minua hiukan säälittävät ne anonyymit ihmiset, jotka toiveikkaana naputtelevat nuo sanat Googlen hakuikkunaan ja sitten päätyvät kuivien jorinoitteni pariin. Ex-valtiovarainministeriämme siteeratakseni: sori siitä.

Naisen unelma on myös tässä Ilta-Sanomien viihdesivun jutun otsikossa. 30-vuotias australialainen Rosie on kuusi lasta synnytettyään päässyt toteuttamaan unelmansa ja ryhtynyt alusvaatemalliksi.
Tarina veti jokseenkin sanattomaksi. Tietenkin ymmärrän, ettei tuollainen lyhyt viihdepalstan juttu ole koko totuus kenenkään elämästä, mutta silti: tämä Rosie on toiminut sijaissynnyttäjänä ystävälleen ja lisäksi synnyttänyt itselleen neljä lasta, ja pahnanpohjimmaisen syntymän yhteydessä ollut vähällä kuolla. Kaiken tämän jälkeen hänen unelmansa on edelleen ollut – tatta-daa! — päästä alusvaatemalliksi. Miksi ihmeessä?

No. Minä, joka olen viimeksi kymmenvuotiaana poseerannut peilin edessä salaa äidin mekossa haaveillen Miss Suomen tittelistä ja sittemmin ollut sitä mieltä, että elämässä on paljon muita, tavoiteltavampia asioita, en ehkä voikaan moista tajuta.
En halaja itse päästä poseeraamaan pitseissä, enkä toivoisi, että sellaisia haaveita olisi viime kesänä rippijuhlia viettäneellä sukulaistytöllänikään. Hän on pitkänhuiskea ja soma. Sukujuhlissa tädit ovat jo vuosia ihastelleet hänen ulkomuotoaan ja hokeneet, että missi tai mallihan tuosta tytöstä pitää tulla. He tarkoittavat varmasti hyvää, mutta minä kihisen joka kerta tuota kuunnellessani hiljaista kiukkua. Tytön päästötodistuksen keskiarvo oli reippaasti yli yhdeksän ja hän pääsi heittämällä sisään yhteen Suomen huippulukioista. Hänenkö pitäisi haaveilla elävän vaateripustimen ammatista?
Olin muutama viikko sitten sukulaispoikani ylioppilasjuhlissa. Hän on mitä salskein nuorimies, satakahdeksankymmentä senttiä ja rapiat, urheilullinen, hymyilevä hurmuri. En ole silti – nyt tai aiemmin – kuullut kenenkään ehdottavan hänelle mallintöitä tai osallistumista Mr Finland -kisaan. Ei, häneltä kysellään meneekö hän armeijaan ja mihin hän aikoo hakea opiskelemaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s