Huono lukija

Yöpöytäkirja loppui taas, se oli tällä kertaa Jenni Linturin Malmi, 1917. Nyt pitää miettiä tarkkaan, mitä sanon. Linturihan on hyvä kirjailija, mitään muuta en yritäkään väittää. Hänen esikoisromaaninsa Isänmaan tähden (2011) oli vaikuttava lukukokemus. Siinäkin minua jo vaivasi hetkittäin sama asia, joka Malmi-kirjassa tuntui häiritsevän voimakkaana: etäisyyteni kirjan henkilöistä.

Minun oli vaikea nähdä heissä ihmisiä. He olivat pikemminkin jonkinlaisia pienoistutkielmia ihmisyyden ulottuvuuksista. Linturin henkilöt eivät koskettaneet minua. En tunnistanut heissä itseäni tai ketään tuntemaani ihmistä. En pystynyt myötäelämään, kun yksi heistä kuoli ja toinen tuomittiin kuolemaan. Se tuntui samantekevältä ja alkoi vaivata minua.

Välillä oli sellainen olo, etten lue romaania lainkaan, vaan romaanin tiivistelmää tai kirjailijan mindmappia romaaniksi.

Joo, minua olisi pitänyt vähän itkettää ja vaikka naurattaakin. Ja joo, minä myönnän jälleen vajavaisuuteni lukijana. Luin äsken pari arvostelua kirjasta, sitä hehkutettiin estoitta. Kiitettiin muun muassa loistavasta henkilökuvauksesta.

Kaikki kirjat eivät tietenkään ole kaikkia varten, mutta tulihan tästä taas sellainen olo, että minun pitäisi varmaan kehittyä lukijana. Olenko niin tollo, että jään ihan kylmäksi, jos ei rautalangasta väännetä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s