Henkiin jäätiin

Lapsi toi päiväkodista taas pöpön, tällä kertaa vatsa-sellaisen. Hän alkoi sairastaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ja sen jälkeen koko perhe ei olekaan nukkunut yhtään kunnon yötä.
Itseeni pöpö iski vuorokautta myöhemmin. Mies ehti lähteä töihin ennen kuin kammottava yrjöäminen alkoi. Kun halasin pönttöä seitsemännen kerran parin tunnin aikana, oli pakko nöyrtyä ja laittaa viestiä: et viittis hei tulla takaisin kotiin, en pärjää täällä lapsen kanssa.

Minulla oli maanantaina lyhyen tekstin deadline. Koska sunnuntaina jo tiesin, ettei lasta voi viedä maanantaina päiväkotiin, kirjoitin tekstin melkein valmiiksi. Siis melkein. Luulin viimeisteleväni sen suitsait jossain sopivassa välissä, mutta tekemättä jäi. Lapsi pystyi vatsatautisenakin välillä leikkimään legoilla, mutta minusta tuli täysin toimintakyvytön. En jaksanut edes avata tietokonetta. Zombina horjuin vessan ja makuuhuoneen väliä. Teksti lähti matkaan vasta äsken, toivottavasti ehtii vielä.

Sairastaminen on osa elämää, lapsiperheissä varsinkin. Freelancer ei vaan oikein voi laatia työaikataulujaan niin, että merkkaisi kalenteriinsa sinne tänne muutaman päivän vapaata siltä varalta, että lapsi sairastuu tai itse sairastaa. Kipeily menee firman piikkiin, ja kun itse on se firma, niin aikataulut täytyy kiriä tekemällä töitä iltaisin ja viikonloppuisin.

Vielä näkisin, että alkuvuoden hommista on mahdollista selvitä uhraamatta vapaa-aikaansa, mutta yhtään lisäsairastumista tai muuta mutkaa ei kalenteri enää kestä. Eikä lisähommia – pitää oikein muistuttaa itseään sähköpostia avatessaan, että jos siellä joku kyselee jotain hommaa helmi- tai maaliskuulle niin EI, sinä ET ehdi! ETETET!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s