Mutkan kautta mutta kuitenkin

MOT: Mikään ei tee loppupäivästä niin rentoa kuin aamulla koettu paniikki, joka osoittautuu aiheettomaksi. Läppäri jäi eilen illalla päivittämään Windowsia ja ta-daa, aamulla se ei käynnistynytkään. Jäi jurraamaan taas tätä ikkunaa: IMG_20160204_071925

Kului puoli tuntia. Pimahdin. S-tanan romu, minä sinun kaikki ominaisuutesi kohta käsittelen niin, ettei ehjäksi jää edes yhtä ruuvia!
Arvatkaa, olinko koneen tultua huollosta ottanut pokkaritiedostosta varmuuskopiota? Kahden ahkeran työpäivän tulokset olivat valumassa Kankkulan kaivoon. Teki mieli tirauttaa naiselliset kiukkuitkut.
Hätäviestintää puolisolle. Hän kehotti käynnistelemään konetta uudelleen, tarvittaessa montakin kertaa. Tein niin, joka kerta sama tulos. Noin kymmenes kerta yhtäkkiä sanoi toden. Kädet täristen talletin pokkaritiedoston sähköpostin luonnoskansioon.
Kone toimi moitteetta koko loppupäivän. Pokkarin oikoluku valmistui, ja se lähti Kolmiokirjalle.
Sen tästä toivottavasti opin, etten koskaan enkä ikinä anna koneen päivittää itseään ennen kuin olen ottanut keskeneräisistä töistä varmennukset.
Turha varmaan mainitakaan, että Macbook ei yhteisten noin 9 vuoden taipaleemme aikana ole ikinä meinannutkaan hävittää minulta yhtään tiedostoa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s