Ja edelleen töks

Läppäri on jo paketissa, mutta ei vieläkään huollossa. Kas kun sitä piti ensin huoltaa täällä kotona yksi päivä. Vempele unohtui pöydälle virrat päälle, kun lähdin lapsen kanssa luistelemaan. Illansuussa totesin että kas, siitä on virta loppunut. Yritin käynnistää, ei onnistunut. Päivitykset olivat menneet jotenkin mönkään, luki ruudulla. ”Peruutetaan muutoksia”.  Siinähän Windows sitten peruutteli niitä useamman tunnin ilman mitään näkyvää tulosta. Uusi käynnistys. Nyt masiina jäi ”määrittämään päivityksiä” ja pääsi kuuteen prosenttiin saakka, ennen kuin jumahti. Yötä vastenkin jätin sen yrittelemään, ei tulosta. Siis ihan oikeasti – Windows menee edelleen aivan sekaisin, jos koneesta katkeaa virta kesken päivitysten? Luulin, että tuollaiset ongelmat ovat yhtä mennyttä maailmaa kuin korppuasemat!
No, eilen kone sentään hoksasi olevansa juntturassa ja loputtoman määrittämisen sijaan läväytti esiin korjausvalikon. Eikun puhdista koko asema taas uudestaan, ja kun se oli muutaman tunnin päästä valmis, kone kiiruusti kuplamuoviin. Eikä mitään päivityksiä, kiitos. Tappelen niiden kanssa sitten kun koneen näyttö taas toimii normisti…
Ja tämä roskiksesta kaivetun näköinen, melkein kymmenvuotias Macbook se vain käy ja kukkuu, ilman mitään päivityksiä.  Pokkariakin sillä on taas syntynyt pätkä, tosin sormet etsivät vielä oikeita paikkoja näppiksellä, joka tuntuu ahtaalta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s