Aivolappuja, kiitos

He ovat tykästyneet, lähestyneet ja sitten singahtaneet säikähtäneinä kauemmas toisistaan. Kyse on tietysti Timantti-pokkarini ihanista lempiväisistä, Niinasta ja Villestä. Tarina etenee nyt niin sulavasti, että ihan harmittaa sulkea tiedosto työpäivän päätteeksi. On jopa hienoinen kiusaus ottaa läppäri illalla petiin kirjan sijasta, vaikka Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on vihdoin ja viimein imaissut minut mukaansa (melkein puoleenväliin olikin tuskaista taaperrusta sen parissa).

Mitä muuta? No vähän kaikkea. Buukkailen haastatteluja asiakaslehden juttuja varten ja jonkinlaisessa tausta-ajossa jyrryttää päässäni näytelmäprojekti, mitä varten täytyy tuon tuostakin kaivaa muistikirja esiin ja raapustaa mieleen tulleet ideat muistiin.

Minun piti ajatella näytelmää vasta helmikuun puolella, mutta eihän tälle mitään voi. Ei sillekään, että olen kirjoittanut monta sivua aihioita runoiksi, jotka ajattelin yhdistää valokuviin. Kuvia ei ole vielä olemassa, kohteet kyllä mietittynä. Enkä ole ajatellut, mikä se lopputuote olisi. Blogi ehkä? Tällaiselle huviprojektille ei olisi juuri nyt aikaa yhtään, mutta minä en tiedä, millaisella tulpalla saisin hanani tukittua. Ravihevosilla on niitä silmälappuja, minä tarvitsisin kai jotain aivolappuja ohjaamaan ajatuksiani. Ehkä sellaisiakin joskus vielä on 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s