Joulunakin luen ja kirjoitan

Joulusiivo: tekemättä. Jouluruuat: täysin miettimättä. Joululahjat: vaiheessa nekin. Joulukortit: no jotain sain lähetettyä joo. Varmasti joku unohtui ja tietenkin loukkaantuu.

Joulukirjoittaminen on sen sijaan selvillä: viimeistelen Lääkäri-pokkarin. Joululukeminen myös, sillä lainasin kirjastosta Riikka Pelon Finlandia-palkitun Jokapäiväinen elämämme -romaanin. Lisäksi olen luvannut lukea ja kommentoida erään ystäväni käsikirjoitusta novellikokoelmaksi. Sitä lukukokemusta odotan innoissani, sillä kokoelman idea on mielestäni superhieno. Vahinko, etten voi kertoa siitä mitään, ettei joku varasta sitä 🙂

Olen muutamia kertoja ennenkin saanut lukea tuttavieni fiktiivisiä kässäreitä. Se, että antaa julkaisemattoman tekstinsä toisen luettavaksi, on iso luottamuksen osoitus. Ainakin minulla kynnys on siinä korkea. Tuntemattomilta ihmisiltä tuleva palaute omista teksteistä on jossain määrin helpompaa ottaa vastaan kuin tuttujen. Kaikki mitä siinä tilanteessa sanotaan, tuntuu hyvin henkilökohtaiselta ja peilautuu väkisinkin yhteistä historiaa vasten. Kun kirjoittaja ja lukija eivät tunne eivätkä näe toisiaan, on olemassa vain teksti. Se on yksinkertaista molemmin puolin.

Kirjoittavilla ihmisillä on lähes poikkeuksetta lukevia ystäviä, joten heillä on yleensä esilukijoita helposti saatavilla. Minä olen ajatellut, että minua pyydetään kommentoimaan tekstejä nimenomaan siitä näkökulmasta, että kirjoitan ja editoin työkseni. Niinpä olen usein ottanut kantaa tekstin rakenteeseen, kieleen ja käsikirjoituksen tekniseen puoleen. Se ei ole ollut kaikille mieleen.

Monta vuotta sitten neuvoin erästä dekkaristia karsimaan kiharaista kieltään. Virkkeet olivat pitkiä ja polveilevia. Henkilöidet repliikit pursusivat kielikuvia ja sutkauksia, osa hyvin onnistuneita ja osa vähemmän. Minulle tuli tekstistä janoinen ja hengästynyt olo jo parin sivun jälkeen.

Vetosin klassiseen Kill your darlings -ohjeeseen ja ehdotin, että kannattaa karsia rönsyjä, niin jäljelle jäänyt teksti saa lisää tehoa. Kirjoittaja läiskäytti käsikirjoituskansion kiinni loukkaantuneena. Vai oli hänen kielensä minun mielestäni huonoa! Änkytin etten ollut lainkaan sitä mieltä, olin vain ehdottanut, miten siitä voisi saada vielä parempaa. Ja että kyse oli vain minun vaatimattomasta mielipiteestäni.

Myöhemmin tajusin, ettei tuo kirjoittaja ollut pyytänyt kommentteja siksi, että halusi muokata ja hinkata käsikirjoitustaan paremmaksi. Hän oli sitä mieltä, että se oli valmis ja täydellinen ja halusi vain kuulla minultakin, että näin oli.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s